Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Laaja verenmyrkytys muutti Osku Puukilan elämän täysin – Mies ei kuitenkaan ole antanut amputaation lannistaa: ”Elämä on tässä ja nyt”

Kuhmoisissa Toritien varrella olevan liikehuoneiston edessä on kyltti ”Osku’s Summer kirppis”. Sisällä punaisessa nojatuolissa istuu hymyilevä mies – se on suoranainen ihme, sillä muutama vuosi takaperin lääkärit olivat lähes varmoja, ettei Osku Puukila tule selviämään hengissä. Vuoden 2016 joulukuussa Puukila oli lähdössä sukeltamaan Punaisenmeren syövereihin ja astui lasinsiruun. Hän sai laajan verenmyrkytyksen, eli sepsiksen, ja vaipui koomaan useiksi viikoiksi. Herättyään sairaalassa alkoi uudenlainen elämänvaihe – mieheltä oli jouduttu amputoimaan toinen jalka polven alapuolelta ja toisesta jalasta puuttui osa jalkaterää. Painoa oli tippunut 20 kiloa, ja voimat olivat poissa. – Lääkäriystäväni Harvardista soitti ja sanoi ”Osku, olet lottovoittaja”, olo ei totisesti ollut kuin lottovoittajalla, mutta päätin, että selviän tästäkin. ”Aivot tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta jalat eivät toimikaan” Sairaalassa maatessaan Puukilalla oli paljon aikaa ajatella. Hän aprikoi, miten pärjäisi tulevaisuudessa Ylä-Puukilan kotitilallaan, Ala-Karkjärven rannalla. – Ajattelin, että miten haasteellista siellä kulkeminen olisi, kun maasto on niin vaihtelevaa ja kaikkea pitäisi pystyä tekemään. Oli olo, että mut oli repästy omasta elämästä ja rutiineista ihan täysin irti. Muun muassa sukeltajana Merivoimissa palvellut, Helsingissä palomies-sairaankuljettajana sekä pelastussukeltajana toiminut ja rauhanturvaajana Lähi-idässä ollut Puukila on viettänyt yli 30 000 tuntia elämästään vedenalaisessa maailmassa kuvaten ja sukeltaen. Viimeisimmän sukelluksen hän on tehnyt viime keväänä, ja tulevana talvena Puukila lähtee jälleen lastensa luo Israeliin – sukeltaminen kuuluu tietysti loman ohjelmaan. – Kun oot elämässäs ollut super pro jossain asiassa, saattaa toisinaan käydä Ringoa vähän harmittamaan tämä tilanne. Sukeltajan tärkeimmät raajat eivät suinkaan ole kädet – vaan jalat. Liikkuminen tapahtuu räpylöillä hyvin tarkoin liikkein. Aivot tietävät, mitä pitäisi tehdä vedessä, mutta jalat eivät toimikaan niin kuin ennen. Koko kylän Osku Kirpputorin ovi käy, ja sisälle astelee Puukilan kanssa samaan aikaan YK-joukoissa palvellut ystävä. Miehet vaihtavat pikaisesti kuulumiset ja muistelevat menneitä. Puukila tunnetaan Kuhmoisissa hyvin, ja useimmiten nojatuolia vastapäätä olevassa kiikkustuolissa istuu joku ajatuksia vaihtamassa. Kirpputorilla myytävät kotitilalta peräisin olevat tavarat ovat täällä sivuseikka. – Tämä on tällainen ”terapiatalo ja ajatushautomo”. Olen huomannut, että hieman vieraammatkin ihmiset uskaltavat lähestyä minua rohkeammin kuin ennen elämäni muuttumista. Omasta mielestäni olen aina ollut sosiaalinen, mutta ehkä minusta on tullut jollain tavalla vielä inhimillisempi. Tässä minä istuskelen ja terapioin toisia, se on tosi hienoa. Puukila vietti kuntoutuksessa lähes puoli vuotta. Ensiaskeleita titaani-hiilikuitujalalla ottaessaan mies kertoo ajatelleensa, että oppiiko hän koskaan kävelemään uusilla jaloillaan. Oikotietä ei ollut – oli vain treenattava aamusta iltaan. Tynkä kipeytyi, jos hän vietti paljon aikaa jalkojensa päällä. – Nytkin on ollut kipuja koko tän haastattelun ajan. Se on varmasti toi muuttunut ilmanala. Olen kuitenkin saanut homeopatiasta apua. Kivuista huolimatta mies ei ole jäänyt vatvomaan tilannettaan. Hätä keinot keksii, ja Puukila touhuilee tilalla entiseen malliin – vain työtavat ovat vähän muuttuneet. – Halusin pihaan laajan kivetyksen. Tilasin valtavan määrän pihalaattoja, otin tuolin alle ja laatoitin pihan sen päällä istuen. Katolle en vielä kiipeä, mutta muuten hommat sujuvat kuten ennenkin. En koe olevani invalidi. Proteesi ei estä kuntosalilla käymistä Kun miehen ystävä on lähtenyt, huomaa Puukila ulkona kuljeskelevan tutun nuoren pojan. – Jätkä, mikset sä oo koulussa, Puukila huikkaa pojalle ovelta. Poika kohauttaa merkitsevästi olkiaan ja kertoo olleensa aamulla huonovointinen. – No huomenna sitten, eiks niin, Puukila kannustaa. Juoksulenkeillä Puukila ei enää vanhaan tyyliin voi käydä, mutta mies pitää kunnostaa huolta muilla keinoin. – Käyn kuntosalilla useamman kerran viikossa. Ihan hyvin pystyy jalkaprässillä tekemään, vaikkei toinen koipi äidin tekemä olekaan. Fillaroin tässä kylällä joka paikkaan sähköpyörällä. Päivä kerrallaan eteenpäin Kirpputorin ikkunan taakse ilmestyy Puukilaa ensimmäisinä kouluvuosina opettanut Eila. Puukila kertoo toisinaan auttelevansa iäkkäämpää ystäväänsä ja heillä on hyviä juttutuokioita säännöllisesti. –Kouluaikoina olin kiinnostunut lähinnä voimistelusta ja urheilusta, mutta olin aina heikompien puolella – ja olen edelleenkin. Muistan, kuinka opettajaäitini yllättyi, kun myöhemmin valmistuin pelastuskoulusta luokkani priimuksena. Puukilan edesmennyt äiti vilahtelee miehen puheissa useaan otteeseen. – Hän oli viisas ja rakas ihminen. Puukila on kertonut sepsiksestä ja sen seurauksista useissa medioissa alusta lähtien avoimesti vain yhdestä syystä – varoittaakseen muita. – Entisenä ammattipelastajana on velvollisuuteni jakaa tarinani. Jos kertomalla voin säästää yhdenkin ihmisen hengen, niin teen sen. Älkää ikinä kulkeko rannoilla avojaloin ja muistakaa, että sepsiksen voi saada myös kotimaasta mitättömältäkin tuntuvan haavan kautta. Mies kertoo olevansa onnellinen. Hän elää päivän kerrallaan ja nauttii elämästään Kuhmoisissa. Rakkauttakin on roimasti ilmassa. – "Sitten joskus” ei tule koskaan. Ihmiset kuvittelevat elävänsä ikuisesti, mutta elämä on tässä ja nyt.