Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Eemil Pohjola odotettuun voittoon kotikisassa – Yleiskilpailun kärkisijat miehitettiin paikallisen seuran voimin

Lauantaina Jämsän Haaralankaalla ajetussa Satapiikki Enduro Sprint -kilpailussa paikalliset kuskit näyttivät miten maastossa kaasutellaan. Yleiskilpailun neljä ensimmäistä kärkisijaa jaettiin Jämsän Seudun Moottorikerhon kuskien kesken. Voiton vei ennakko-odotusten mukaisesti Eemil Pohjola 41 sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Mika Tammiseen . Seuraavista sijoista väännettiin veljesten kesken. Peetu Juupaluoma veti kuitenkin pidemmän korren. Hän jäi kärjestä minuutin ja 13 sekuntia, Pyry -veljen ero kasvoi lähes minuutin suuremmaksi. Kilpailunjohtaja Mikko Virtasen mukaan lopputuloksissa näkyy, ettei kisapäivällä ollut SM-arvoa. Se karsi huippukuljettajien määrää, eikä A-luokassa ollut montaa osallistujaa. Alunperin Eemil Pohjolakin suunnitteli jättävänsä kilpailun väliin. – Muutin kuitenkin mieltäni, sillä onhan kotikisat aina mukava käydä ajamassa. Otin tämän hyvänä harjoituksena ensi viikonlopun EM-starttia ajatellen ja kokeilin pyörään erilaisia säätöjä. Lopussa Tammisen Mika laittoi vielä hyvin kampoihin ja saatiin kisaa aikaiseksi. Kisapäivän aikana tehtiin Suomen ennätys Huippukuljettajien niukkuuden lisäksi myös yleisö loisti poissaolollaan, vaikka kilpailupaikalle oli vapaa pääsy. – Harmittavan vähän katsojia tuli paikan päälle, Virtanen toteaa. Lauantaina aamupäivällä kilpailussa tehtiin Suomen ennätys, kun 15 naiskuskia starttasi kilpailuun. – Ennen kotimaisissa kisoissa ei ole ollut näin montaa naista mukana, Virtanen iloitsee. Aamupäivällä kisatuissa lähdöistä nopein oli C-luokassa ajanut Jämsän Seudun Moottorikerhon Tuukka Välimäki , joka nousi samalla B-luokkaan. Kaikkiaan kisapäivään starttasi 165 kuljettajaa, heistä parikymmentä edusti paikallista seuraa.