Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kaikki keinot käyttöön – Kimmo Trogen kuuntelee klassista musiikkia maalatessaan ja saattaa upottaa kädet lumihankeen saadakseen maalaukseen kylmän tunnun

Virmapyhä, Jämsänjokivarsi laivoineen, maisema vanhan vitosen reitiltä... Jämsän Kivipankin näyttelystä voi löytää monia tuttuja jämsäläismaisemia. Huittisissa asuvan Kimmo Trogenin näyttelyä ei kuitenkaan ole koostettu pelkästään paikallisista maisemista, vaan maalauksien kohteita löytyy pitkin Hämettä ja Satakuntaa. Mukana on myös asetelmia ja muotokuvia. Näyttelyn teema löytyy Jukka Virtasen laulun sanoista Katson maalaismaisemaa . – Jämsässä on hienoa kumpuilevaa maastoa, Huittisissa ei ole tällaista. Siellä kaikki jokimaisematkin näyttävät samalta, kun maasto on niin tasaista. Puoliammattimaisesti taidetta tekevän Trogenin suosikkimaalauspaikka Jämsässä on joenrannassa keskustan siltojen välissä. Joki ja sen laivat onkin ikuistettu vuosien varrella moneen teokseen. Trogen maalaa paljon luonnossa, mutta yhtä lailla töitä syntyy sisätiloissa valokuvien pohjalta. Hän ei kuitenkaan kopioi valmista maisemaa, vaan tarvittaessa puun tai rakennuksen paikka voi siirtyä, jotta maalauksesta tulee parempi. – Näissä Jämsän maisemissa en ole joutunut siirtelemään asioita. Täällä on niin hyvät näkymät jo valmiiksi. Trogen kuuntelee klassista musiikkia maalatessaan, sillä hänen mielestään värit ovat musiikkia ja erilaiset instrumentit herättävät erilaisia värejä. Hän korostaa, että myös oikeanlainen valo on todella tärkeä. Kotona Trogen maalaa ikkunasta tulevassa pehmeässä pohjoisenvalossa. – Valon tunnelma vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Sen takia maalaan kesäaiheita vain kesällä ja talvimaalauksia talvikuukausina. Talvella saatan käydä myös upottamassa kädet hetkeksi lumihankeen, jotta saan maalauskäteen kylmän tunnun. Se parantaa maalauksia. Kimmo Trogenin n äyttely avoinna Jämsän Kivipankilla 5.-10. marraskuuta, avoinna joka päivä klo 12-18.