Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Lehdessä 30 vuotta sitten: Pelloille päästään ensi viikolla

Koillis-Häme 29. heinäkuuta 1989. Vaikka kasvukausi on tänä vuonna toista viikkoa normaalivuosia edellä, valmistuvat viljat hiukan viimevuotista myöhemmin. Jos säät pysyvät korjuuaikana suosiollisina, tulee kokonaissadosta hyvä. Antti Mennalan muistiinpanot kertovat, että viime vuonna puinti aloitettiin huippuaikaisin 28. heinäkuuta. Tänä vuonna Mennalassa lähdetään ruispelloille ensi viikolla. Viljelijästä tilanne vaikuttaa varsin hyvältä, sillä säätila on vielä ihanteellinen verrattuna syys-lokakuuhun. – Kuivuus vaikutti kyllä jonkin verran, joten kevätviljojen sato jää tyydyttäväksi. Ruis pystyi käyttämään aikaisen kevään kosteuden hyväkseen ja rukiin syysviljaa tuleekin keskimääräistä enemmän. Jos nyt, kun vilja on kypsää, tulee viikonkin sade, kärsii laatu valtavasti. Laadun säilyttäminen on nyt ensiarvoisen tärkeää, sillä sen osuutta hinnoittelussa on jyrkennetty aikaisemmista vuosista. Kalervo Salmisen mukaan rukiin korjuu menee elokuun toiselle viikolle. Salminen on maatalouslautakunnan puheenjohtaja. – Ruis on talvehtinut hyvin, talvehtimisvaurioita on ilmoitettu vain kolme kappaletta. Vaurioiden pinta-ala on seitsemisen hehtaaria ja vilja on tuhoutunut vain osittain. – Rukiin niin sanottu normisato on 1800 kilogrammaa. Tosin luku ei tee oikeutta Jämsän seudulle, sillä keskiarvo kootaan koko Keski-Suomen läänin alueelta. Läänin pohjoisosissa on heikommin viljeltyjä kuntia, jotka pudottavat keskiarvoa.