Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kahden tunnin sääntö kuulostaa järkevältä keskusta-alueiden pysäköinnissä

Tekniselle lautakunnalle ehdotetaan Jämsän ja Jämsänkosken keskusta-alueiden pysäköintiaikojen yhtenäistämistä siten, että pysäköintiajat nostettaisiin kahteen tuntiin. Tämä tarkoittaisi samalla sitä, että Jämsänkosken keskusta-alueella otettaisiin käyttöön pysäköintikiekon käyttövelvollisuus. Tällä hetkellä Kosken keskustassa on pysäköintiä rajoitettu 30 minuuttiin, mutta sen noudattamista on ollut vaikea valvoa. Pysäköintiajan rajoittamisella rajoitetaan nimenomaan sitä, ettei keskusta-alueiden kadunvarsipaikkoja täytetä koko päivän kestävällä pysäköinnillä, vaan pysäköintipaikat ovat ensisijaisesti asiointiliikenteen käytössä. Tunnin, saati sitten 30 minuutin, aika on asiointiliikenteellekin lyhyt. Siksipä kahden tunnin sääntö kuulostaa järkevältä, jos ajatuksena on se, että yhdellä ja samalla pysäköinnillä saa hoidetuksi parikin kauppapiipahdusta ilman, että pitää siirtää sen vuoksi autoa. Toinen asia tietysti on se, onko pysäköintikiekon käyttövelvollisuudelle aitoa tarvetta. Tämä on ikuisuuskysymys. Helppoahan pysäköintikiekon käyttäminen on, ja käyttämättömyys on useimmiten asennekysymys. Mutta onko sille aitoa tarvetta? On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi Keskuskadun pysäköintikulttuuri muodostuu, kun katu on valmis. Ovatko pysäköintiruudut kovassa käytössä? Ensisijaisen tärkeää olisi kuitenkin se, että invapaikkojen tilannetta valvottaisiin. Niitä ei tulisi ilman lupaa käyttää. Pysäköinti