Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Jämsäläisnaiselle neljä kuukautta ehdollista petoksesta – JHL maksoi tuomitulle yli 13 000 euroa ansiopäivärahaa ilman perusteita

Jämsäläinen nainen tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen petoksesta. Tuomion mukaan nainen on erehdyttänyt Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassan henkilökuntaa maksamaan itselleen perusteettomasti ansiopäivärahaa. Naiselle maksettiin marraskuun 2015 ja heinäkuun 2017 välisenä aikana yhteensä 13 489 euroa. Tuomittu oli väittänyt laatimissaan ja allekirjoittamissaan työttömyysaikaa koskevissa ilmoituksissa, että on ollut työttömänä, vaikka on tosiasiassa ollut töissä ja saanut palkkatuloja. Vuonna 1986 syntynyt jämsäläisnainen myönsi tapahtumat, mutta kiisti menettelyn tahallisuuden. Esitutkinnassa hän selvitti mieltäneensä, että lyhyttä epäsäännöllistä työtä ei olisi tarvinnut ilmoittaa. Käräjäoikeus totesi tuomion perusteluissa, että tuomitulla on itsellään ollut selvittämisvelvollisuus ja lisäksi kirjallisesta todistelusta ilmeni, että jämsäläinen oli kuitenkin ilmoittanut kassalle joitakin lyhyitä työssäolojaksoja. Ehdolliseen vankeuteen tuomitun jämsäläisen koeaika päättyy 22. toukokuuta vuonna 2021. Tuomio on lainvoimainen.