Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Verhoile kotisi vihreällä – Tiesitkö, että huonekasvi tarvitsee myös kuivan kauden: ”Usein kasveja kastellaan liikaa”

Viherkasvit tekevät tutkitusti hyvää sisäilmalle, ja ne nyt ovat muutenkin kauniita katsella. Kasveilla sisustaminen on aina trendikästä, mutta joku voi pelätä, että pian koti on täynnä lakastuneita ja nuutuneita lehtiä. Viherkasvien hoito ei ole ydinfysiikkaa, vakuuttaa Gradia Jämsän floristiikan vastuukouluttaja Katri Gummerus . Kunnon hifistelijä voi toki hankkia paljon huomiota vaativia kasveja koristeeksi, mutta helpollakin pääsee. – Usein ihmisten suurin ongelma on se, että kasveja kastellaan liikaa. Gradia Jämsän puutarha-alan opiskelijoita opettava Gummerus sanoo, että jokaiseen taloon löytyy takuulla sinne sopiva kasvi. Viherkasveista löytyy lukuisia vaihtoehtoja niin amppeleihin kuin ruukkuihinkin ja köynnöksiin. Esimerkiksi ananaskasvien heimoon kuuluvat ilmakasvit, eli Tillandsiat sopivat niin kylpyhuoneeseen kuin koristeeksi lasipulloihin. – Ilmakasvit ovat mielenkiintoisia. Tillandsioita kastellaan sumuttamalla, sillä ravinteet imeytyvät niihin lehtien kautta. Kukkatertuista hento tuoksu Gummerus vinkkaa, että amppeleista innostuneelle etenkin posliinikukat tuovat koristeellisuutta sisustukseen. Posliinikukat ovat kestäviä. Jos ne saavat tarpeeksi valoa, ne kasvattavat upeat kukkatertut, joista lähtee hentoinen tuoksu. – Kasvit tuovat lisäarvoa kotiin. Muotoja, värejä ja kasvutapoja on jokaiseen makuun, ja kasveilla voi korostaa tai sitten peittää, jos kodissa on jotain epämieluisaa. Gradian käytävillä on opiskelijoiden tekemiä istutuksia, joihin on yhdistetty eri lajeja. Yksi tapa onkin istuttaa ruukkuun joku pääkasvi, jonka kanssa voi käyttää erilaisia pienempiä kausikasveja. Kun haluaa muutosta, voi kausikasveilla hakea piristävää muutosta sisustukseen. – Yhdistelmillä voi tehdä paljon, mutta niitä tehdessä pitää miettiä, mitkä kasvit sopivat yhteen ja kasvavat yhdessä. Muista kuiva kausi Miten itselle sopivat kasvit kannattaa valita? – Ensin pitää miettiä se, miten paljon kasville on aikaa. Kasvupaikkaolosuhteilla on myös iso merkitys. Kasvi tarvitsee valoa. Se voi tulla luonnosta tai kasvilampusta. Hehkulamppu tai loisteputken valo eivät käy, koska ne tuottavat väärän väristä valoa. – Kasvilampuissa on oikeat värit, jotka edistävät muun muassa kasvamista. Kasvilamppuja ja -valaisimia on erilaisia, joten niilläkin voi sisustaa. Jotta viherkasvi kasvaa, se tarvitsee vettä, lämpöä ja sopivan ruukun. Kiireiselle ihmiselle sopii ruukku, jossa on altakastelujärjestelmä. Ne maksavat tavallista ruukkua enemmän, mutta kestävät pitkään. Altakasteltavaan ruukkuun lisätään vettä säiliöön. Säiliö tyhjentyy hiljakseen, ja kun se on tyhjä, pitää kasvien juurille antaa aikaa kuivahtaa ja haukata happea. – Jos säiliö tyhjenee kolmessa viikossa, niin kuivakausi on viikosta kahteen. Gummerus suosittelee, että kasville annettavaan veteen laittaa mieluummin aina hieman lannoitetta kuin että lannoittaa kerran tymäkällä aineella. Talviaikaan, kun kasvukausi on pysähtynyt, lannoitetta voi antaa joka kolmas kerta, kun kasvia kastelee. Millainen kasvi sopii ihmiselle, jolla ei ole entuudestaan kokemusta viherkasveista? – Sellaisia superkasveja ovat muun muassa anopinkielet ja -hampaat sekä keihäsanopinkieli. Ne ovat selkeitä ja pelkistettyjä ja kestävät kuivuutta. Lisäksi ne kasvavat hitaasti, eli eivät ryöstäydy heti käsistä. Gummeruksen mukaan köynnöskasveista perinteinen kultaköynnös on aina paikallaan. Mitä valoisampaan paikkaan sen laittaa kasvamaan, sitä enemmän lehtiin tulee vaaleaa. – Kultaköynnös on myös hyvä ilmanpuhdistaja.