Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Pronssiveistäjä paperin maailmassa: Kuvanveistäjä Sonja Vectomovin näyttely avaa Galleria Pässin

Jämsänkosken Pässinmäelle on avautunut uusi galleriatila Galleria Pässi, jonka ensimmäisessä näyttelyssä on esillä jyväskyläläisen Sonja Vectomovin paperimassaveistoksia. Galleriassa tulee olemaan tulevaisuudessa vaihtuvia näyttelyitä, joiden yhdistävänä teemana on paperi. Tshekissä syntynyt Sonja Vectomov on asunut vuodesta 1982 Jyväskylässä. Suomeen hän päätyi, kun hänen silloinen puolisonsa sai konservatoriolta töitä kitaransoiton opettajana. Kuvanveistokoulutuksen saanut Sonja Vectomov päätyi myös kuvataiteen opettajaksi, ja hän on työskennellyt jo kolmekymmentä vuotta vakituisena opettajana Jyväskylän Kuvataidekoulussa. Omaa taidetta Vectomov alkoi tehdä Suomessa pikkuhiljaa, aluksi kotona. 1980-luvun lopulla Vectomov sai oman työhuoneen, ja pääsi paremmin keskittymään taiteeseen. Vectomov harrasti lapsuudessa taitoluistelua. 12-vuotiaana hän lopetti urheilun ja siirtyi musiikin kautta kuvanveistokouluun. Tanssitausta näkyy edelleen naisen työskentelyssä siinä, että monissa hänen teoksissaan on mukana liikettä. – Käsittelen monet asiat ihmisvartalon kautta, Vectomov kuvailee. Toinen tärkeä aihe hänelle on luonto. – Ilman sitä en voi olla, Vectomov sanoo. Viime vuosina hän on tehnyt paljon tilaustöitä, esimerkiksi pronssiveistoksia. Vectomovilta julkaistiin torstaina Mäntässä Kevään airut-niminen, kurkea esittävä pronssiteos. Viime aikoina Vectomovin käsistä onkin syntynyt paljon lintuteemaisia töitä. Yksi näistä on päätynyt myös Pässinmäkeen esille. Vectomov tekee pääasiassa veistoksia pronssista. Paperimassaan hän tutustui vasta reilut viitisen vuotta sitten, kun hänen teoksiaan oli menossa näyttelyyn Prahaan. – Ajatus raahata painavia pronssiveistoksia Prahaan näyttelyyn ei houkuttanut, Vectomov sanoo. Ensimmäiset paperimassateokset syntyivät, kun Vectomov paineli paperimassaa kipsimuottiin, ja päällysti teokset omilla Lapista ottamillaan valokuvilla. Teossarja on esillä myös Galleria Pässissä. – Tajusin, että paperimassaa pystyy puristamaan muottiin, ja pystyn tekemään siitä muitakin teoksia, hän kuvailee. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Muovailu on hauskin osa Pronssin lisäksi Vectomov käyttää materiaalina myös savea, ja jopa puuta. Viime vuosina hän onkin kokeillut rohkeasti uusia materiaaleja. – On pakko tehdä kokeiluja, että pallo pyörii paremmin, Vectomov nauraa. – Koska myös opetan, tarvitsen kokemusta monenlaisista menetelmistä. Opettaessa pitää tekniikka olla myös itsellä vahvasti hallussa, Vectomov muistuttaa. Käytännössä Vectomov muovailee ensin teoksensa savesta. – Muovailu on oma juttunsa, mikä vaatii luovuutta. Siihenhän se sielu laitetaan, se on se hauskin osa, Vectomov kuvailee. Muovaillun veistoksen pohjalta tehdään kipsimuotti. Vectomov on kokeillut myös paperimassan valamista, mutta tyypillisemmin hän painaa paperimassan moniosaiseen muotiin, ja lopuksi hän liimaa palaset yhteen ja naamioi saumat näkymättömiin. Vectomovin paperimassan käyttö on muuttunut alkuvuosien vaaleista töistä viime vuosien värikkäisiin teoksiin. Uusimmat näyttelyyn päätyneet paperimassatyöt ovat neljän elementin vesi ja tuli, pyöreät veistokset, joiden pinnoilla voi nähdä aaltoja ja tulenlieskoja. Työ opettajana on vienyt aikaa omalta taiteelta Sonja Vectomov odotti tästä kesästä koronan vuoksi rauhallista, mutta viime viikkoina hän on ollut kiireisempi kuin koskaan. Pässinmäen näyttelyn lisäksi aikaa on mennyt Mäntässä torstaina julkaistun veistoksen kanssa. Syksyllä hän osallistuu myös Jyväskylän taiteilijaseuran 75-vuotisjuhlavuoden näyttelyyn Galleria Hoppassa Jyväskylässä. Vuoden päästä hänen on tarkoitus jäädä eläkkeelle. Hän toivoo, että eläkkeellä hänellä olisi enemmän aikaa omalle taiteelle. – On ikävä jättää mukava työyhteisö, mutta toisaalta houkutus päästä tekemään omaa luovaa työtä on suuri. Nykyisin menen aamupäivällä omalle työhuoneelle, ja juuri kun olen päässyt vauhtiin, minun pitää lopettaa, että ehdin illaksi opettamaan, Vectomov kuvailee. Sonja Vectomovin Paperia paperia -näyttely Galleria Pässissä Pässinmäellä 1.11. asti. Pässinmäki avoinna heinä-elokuussa lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16.