Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsän kesäteatterin lavalla piristystä kulttuurikesään –  Katso ote näytelmän harjoituksista

Kesäkuussa varmistui, että Teatteri Tenhon keväälle suunniteltu farssikomedia Pusi, Pusi! päästään toteuttamaan myöhemmin kesällä. Nyt harjoitukset kesäteatterin lavalla ovat jo vaiheessa, jossa kolme roolihahmoa yrittää muistaa vuorosanansa ilman apuja. –  Jännitys alkaa taas pikkuhiljaa kohoamaan ensi-illan lähestyessä, ohjaaja ja näyttelijä Reko Himanen kertoo. Kyseessä on Tenhon ensimmäinen projekti, joka toteutuu Jämsän kesäteatterin lavalla. Lisäksi tämä on ainoa näytelmä, joka tuo lavalle eloa loppukesästä. Onneksi Reijo Honkosen käsialaa oleva farssikomedia on sovitettu ja aiemmin toimivaksi todettu myös kesäteattereissa. Suurempi lava mahdollistaa ohjaajan mukaan enemmän liikettä sekä herättää näytelmää enemmän eloon, sillä farssikomedian tapahtumat sijoittuvat maatalon tupaan keskellä maalaismaisemaa. Lavaa ympäröivillä puilla ja pelloilla voisi jopa sanoa olevan oma roolinsa näytelmässä. Bisnestä ja burnout Maalaismaisemasta huolimatta farssi käsittelee nykyaikaisia teemoja. Maatalon emäntä, joka on jäänyt leskeksi parisen kymmentä vuotta sitten, ei tahdo selvitä laskujen maksamisesta. Onneksi ratkaisu on jo keksitty ja uutta yritystä perustetaan. Tosin yritystoiminta pohjautuu vaihtoehtohoitoihin, joiden hoitomenetelmien perustana toimii Google sekä katvealueen pätkivä nettiyhteys. Päivi Himasen roolihahmo Eila on siis oman onnensa nojassa yrttikylpyineen. Kunnes hän palkkaa apuunsa ahkeran moniosaaja Ahmedin, jonka lääkärin opinnot ovat vielä vaiheessa –  kuten on myös suomen kielen opetteleminenkin. Tämä kaksikko saa ensimmäiseksi asiakkaakseen burnoutista kärsivän seurapiiritähden ja miljonäärin, mikä taas lupaa jo liian hyvää mennäkseen täysin putkeen. Näytelmän komiikka syntyy näiden hahmojen kommelluksista, stereotypioiden ravistelusta sekä väärinkäsityksistä. Reko Himasen mukaan kesäteatterin lavalla ei oteta niinkään kantaa maahanmuuttoasioihin vaan rikotaan yleisiä ennakkokäsityksiä. Samalla kärsitään työuupumuksesta tai tapellaan temppuilevan teknologian kanssa. Komiikan ja kommellusten sekaan mahtuu tietenkin myös romantiikkaa, josta teoksen nimessä hieman jo valotetaankin. Harjoituksia seuranneena tämä puoli jäi kuitenkin näytelmän alkusävelillä vielä kokematta. Jääkin nähtäväksi, kuinka ”hyvin säilötyn” seurapiirirouvan vaihtoehtohoidot etenevät, sillä ainakin hänen kotopuolessaan oltiin huolestuneita mahdollisista toisista seuralaisista. Tämän kesän näyttelijäkaarti eroaa kooltaan tavanomaisesta kesäteatteriporukasta. Myös tuotantopuoli pyörii pienemmillä voimilla, jotta harjoittelu saatiin pidettyä riittävän pienessä mittakaavassa kevään aikana. Farssikomediaa suunniteltiin kevään ohjelmistoon Teatteri Tenhon näyttämölle ja Mooseksen perintö -näytelmä siirrettiin ensi kesälle. Näille näyttelijäkonkareille pienempi näyttelijöiden määrä ei tuota ongelmia, ovathan he monologejakin esittäneet. –  Silti muistettavaa riittää, huumori syntyy näytelmässä esimerkiksi toiston keinoin ja lavoilla ollaan pitkiäkin aikoja yksin, Päivi Himanen toteaa harjoitusten lomasta. Kesäteatterin katsomon tunnelmaa ei tänä kesänä voi kuvailla tiiviiksi, vaikka näytökset olisivatkin loppuunmyytyjä. Katsojien turvallisuuden varmistamiseksi lippuja myydään vain puolelle katsomon kapasiteetista. Lisäksi Teatteri Tenhon väki seuraa koronatartuntojen määrää sekä viranomaisten suosituksia. Mikäli tarve vaatii, toimintaa mukautetaan turvallisuuden säilyttämiseksi. Katso tästä ennakkoon ote eräästä näytelmän kohtauksesta. Ensi-ilta 1. elokuuta klo 14 Jämsän kesäteatterissa osoitteessa Sähkökoskenkatu 31. 18 esitystä, joista viimeinen 30. elokuuta. Käsikirjoitus: Reijo Honkonen Ohjaus: Reko Himanen Rooleissa: Merja Pohjoisvirta, Päivi Himanen ja Reko Himanen. Kesto: Väliaika mukaan lukien noin kaksi tuntia.