Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Ihmiskoe: Korona – ”Yksinäiset ovat vielä yksinäisempiä, työttömät vielä työttömämpiä”, kirjoittaa Reko Himanen

Yhteiskunnassa henkinen hyvinvointi tulee aina fyysisen hyvinvoinnin perässä. Koronakriisi on myös henkisen hyvinvoinnin kriisi, vaikka fyysisestä etäisyydestä puhutaan ja sitä toimilla rajoitetaan. Koronakriisin alussa oli mielenkiintoista seurata, miten jälkijunassa henkinen hyvinvointi nousi keskusteluun. Ihmisten sosiaalinen elämä rajoitetaan nollaan ja vasta sen jälkeen kerrotaan, kuinka tilanne vaikuttaa mielenterveyteen ja kuinka siihen tulisi henkisesti suhtautua. Rajoitustoimet olivat kyllä oikeat, mutta pahalta sen sijaan tuntuu, kun vaistomaisesti ajatellaan fyysistä puolta ennen henkistä. Onhan tämä fyysiskeskeinen maailma, liiaksikin. Koronakriisiä on verrattu ihmiskokeisiin. Jääkö ihmiskokeissa onnistuminen kiinni huonosta fyysisestä kunnosta? Avaruusasemilla ja muissa ihmiskokeissa ongelmaksi on muodostunut henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin haasteet. Samat naamat ärsyttää, samat ajatukset ja samat seinät ärsyttää, vaikka kuinka kuntopyörää poljetaan. Tarvitaan sosiaalista kanssakäymistä ja henkisen hyvinvoinnin huolen pitämistä. Jollain naiivilla tavalla ajattelin kriisin räjähdettyä silmille, että ihmiset alkaisivat pitämään toisiinsa yhteyttä enemmän. Päinvastoin. Ihmiset ovat vetäytyneet omaan kuoreensa ja ajatukset keskittyvät vielä lähemmäs itseen. Omaan ja perheen hyvinvointiin, minun töihini, minun jaksamiseeni ja minun mielipiteisiini. Ajatukset ovat kääntyneet sisäänpäin, minäkeskeisyyteen. Kaikilla on kai niin paljon jaksamista omassa olemisessa. Koronakriisi on yhteinen, mutta se kohtelee uhrejaan epätasa-arvoisesti. Harmittavasti taas kerran kriisi iskee eniten jo pahoinvoiviin. Yksinäiset ovat vielä yksinäisempiä, työttömät vielä työttömämpiä. Syrjäytyneet ajautuvat vielä enemmän yhteiskunnan ulkopuolelle. Toivotaan että me ymmärtäisimme esimerkiksi yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia ja työttömyyttä entistä paremmin jatkossa, eikä lakaistaisi niitä maton alle. Muistaisimme unohdettuja. Syrjäytyminen on Suomen suurin ongelma, kuten Sauli Niinistö on todennut. Sen vuoksi soisi henkisen hyvinvoinnin junan kulkevan jatkossa viereisellä raiteella fyysisen kanssa, ja samalla jättäisimme myös tämän pirulaisen nuolemaan näppejään.