Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

”Kavereiden näkeminen on parasta” – Kouluun palattiin torstaina iloisin ilmein

Tänään torstaina koulujen pihoilla koettiin monenlaisia tunteita, kun opinahjoihin palattiin parin kuukauden etäopintojen jälkeen. Yksi asia nousi kuitenkin koululaisten mielissä tärkeimmäksi – koulukavereita on kiva nähdä. – Kivat ja jännittävät fiilikset. Kavereiden näkeminen on parasta kouluun palaamisessa, kertoo kuudesluokkalainen Maisa Lahtinen . Jännittämisen yhtenä suurena syynä on uudenlainen opiskeluympäristö. Lahtisen koululuokka siirtyi loppukevääksi vanhaan puukouluun. – Myös opettajaa on kiva nähdä, vieressä seisova Ella Hyppölä jatkaa. Jenna Muuriaisniemi tuli mielellään kouluun tapaamaan kavereita, sillä etäaikana hän näki ainoastaan serkkuaan. – Kotona ei ollut oikein mitään tekemistä, mutta siihenkin tottui. Vaikka kouluun palaaminen tuntuu mukavalta, sekoittuu tunteeseen väsymystä. Luokkakaverukset myöntävät, että arjen rytmi muuttui etäaikana jonkin verran. Sen takia aamuherätys tuntui normaalia vaikeammalta. – Siitä huolimatta herääminen onnistui aika hyvin, sillä nyt oli enemmän motivaatiota nousta ylös kuin kotipäivinä, Lahtinen miettii. Tyttöporukan mielestä etäopiskelu onnistui hyvin, joten sen takia kouluun ei olisi ollut pakko palata. Ella Rekolan mielestä kevään opinnot olisi voinut yhtä hyvin hoitaa kotona loppuun asti. Kuudesluokkalaisten tyttöjen opettajan Susanna Rannan mielestä oman luokan etäopiskelu sujui päällisin puolin hyvin. Jotkut jopa yllättivät positiivisesti. Siitä huolimatta hän keräsi koulun pihalla luokkansa tyytyväisenä yhteen kuuntelemaan uuden arjen käytäntöjä. – On kiva nähdä vielä oppilaat. Olisi ollut tosi tylsä sanoa tietokoneen välityksellä heipat monen yhteisen vuoden jälkeen, kun he siirtyvät nyt yläkouluun. Rannan suunnitelmissa on, että kaksi lähiopiskeluviikkoa käytetään asioiden kertaamiseen ja seitsemännellä luokalla tarvittavien taitojen vahvistamiseen. Lisäksi luvassa on ryhmäytymistä turvavälit huomioiden. Nykytekniikka liikuntatuntien avuksi Paunun yhtenäiskoulun hiekkakentällä on puolestaan alkamassa viidesluokkalaisten liikuntatunti. Opettaja Juha Räsänen ohjeistaa oppilaitaan ensimmäistä kertaa suunnistamaan omien kännyköiden kanssa, sillä hygieniasääntöjen takia uudelleenkäytettäviä karttoja ei voi tällä hetkellä antaa koululaisille. – Onhan tämä vähän eri tavalla haastavaa vetää liikuntatunteja, kun mitään välineitä ei voi käyttää ja turvavälien takia hippaakaan ei voi pelata. Muuten voisi tehdä pyörälenkkejäkin, mutta mukana on kuljetusoppilaita, joilla ei ole pyörää koululla. Ennen rastien perään säntäämistä Viljami Suosaari ja Kaarlo Mäkinen kertovat, että kouluun on mukava palata. – On kivaa, kun näkee kavereita, eikä tarvitse enää opiskella kotona. Etäopiskelu on vaikeampaa, Mäkinen toteaa. Suosaari on samoilla linjoilla. Näin siitä huolimatta, että kuljetusoppilaana hän joutuu nyt heräämään aamuisin kaksi tuntia aikaisemmin kuin etäkouluaikana. – Meidän kotoa on kylälle niin pitkä matka, etten nähnyt koulukavereita etäaikana.