Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Koulun oma nuorisotyöntekijä on hieno idea

Nuoruus ei ollut helppoa takavuosina, mutta juuri nyt nuoruuttaan eläville aika tuntuu antavan vieläkin enemmän haasteita. Itsensä ja oman paikkansa löytäminen on varmasti ihan riittävän vaikeaa ilman ulkopuolelta vyöryvien vaikutteiden ja vaatimusten tulvaakin. Niiden keskellä nuoret kuitenkin nyt elävät. Syyskuussa julkaistun kouluterveyskyselyn tulokset antoivat osviittaa siitä, että Jämsässäkin on syytä olla huolissaan. Päihteet ja huumeet ovat tulleet yhä lähemmäs, ja yhä useampi nuori on jo itsekin huolissaan omasta mielialastaan. Tulokset ovat selvästi synkempiä, kuin kyselyssä kaksi vuotta aiemmin. Jokainen nuori ansaitsee tukea vaikeisiin vuosiin, eikä meillä toisaalta ole varaa antaa kenenkään pudota kelkasta. Mitä suurempi joukko on valjastettu taustatueksi, sen todennäköisemmin yhä useampi nuori löytää edes yhden luotettavan aikuisen, jolle avautua. Koulussa oppilaita varten on jo aiemmin löytynyt koulukuraattori ja koulupsykologi opettajien lisäksi. Nyt pariin jämsäläiskouluun on heidän lisäkseen palkattu oma nuorisotyöntekijä. Tämä on tapahtunut hankerahoituksella ja tällä erää vain yhdeksi lukuvuodeksi. Avaus on niin hieno, että sen soisi saavan jatkoa myöhemminkin – vaikka kaupunki joutuisi itse kokonaan maksajaksi. Se ei silti poista meidän kenenkään vastuuta oman lähipiirimme nuorista. Muistetaanpa itse kukainenkin kysyä, kuinka heillä menee ja myös kuunnella, mitä he vastaavat. Jo se voi kantaa pitkälle.