Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Seikkailu pimeässä palautti matkamiehen ihmisuskon: ”Otsalampun takaa löytyi myötäelämistä ja auttamishalua”

Otsikon alla voisi olla kuvaus henkistyneestä, jopa yliaistisesta kokemuksesta, jonka jälkeen kokija olisi toinen mies, vailla mahdollisuutta ja haluakaan palata entisenlaiseen elämään. Minun näkemäni valo kuitenkin oli tavallista valkoista valoa, lähtöisin otsalampusta. Lampun omistaja oli lenkkeilijä täynnä energiaa, kun taas itselläni oli paukut lopussa siinä vaiheessa. Yhteistä oli, että valuimme vettä – minä syvemmälle muuttomiehen vaatteisiin, kuntoilija pois- ja alaspäin säänmukaisissa kamppeissaan. Satoi kuin esteristä. Mistä Jämsän dorianin olisi voinut ennustaa, kun viidensadan kilometrin päässä aamupäivällä viimein sain lastatuksi asuntoni loput tavarat avokärryyn. Matkantekoa viivytti vielä se, että kärrystä puhkesi rengas Kajaanin jälkeen. Pyörän irrotus, paluu kaupunkiin asentajan kyydissä, renkaan pano ja pyörän uusasennus ottivat aikaa hyvät kaksi tuntia. Suunnaksi taas Turku, kolmesataa kilometriä meni mitä parhaimmassa syyskuun alun helteessä. Kunnes niin sanotusti taivas repesi. Matkaa ei voinut jatkaa mustenneessa illassa, kun näkyvyys kutistui kymmeneen metriin ja oli huoli siitä, että sateessa pehmenneet laatikot tippuvat ja aiheuttavat onnettomuuden. Tihrustin tiepuolessa mökkejä -viitoituksen ja käännyin sinne, mielessä (turhaksi osoittautunut) toivo pelastuksesta. Kohta loppuivat katuvalot, ja viimein kaikki muutkin inhimillisen elämän merkit. Himoksen tyvessä pussipimeässä autonkeula osui pois uudelta murskeelta, pohja tarttui, ja siinä oltiin. Kännykän akku lähes hiipui toiseen taksisoittoon. Jo alkuunsa varautuneen ja vähän hitaan oloisen kutsukeskuksen rivien välissä ollut viesti tulikin sitten todeksi: ei kyytiä. Eikä unen mahdollisuutta, vaikka osa romppeista ulkoistamalla, märkänä autossa ilman makuupussia. Ympärillä kylmä musta yö, josta pelkäsin tulevan pitkän. Rankkasade takoi autoa. Ei ollut halua katsoa, joko peräkärryssä pahvilaatikot hajosivat ja tavarat levisivät. Enemmät kauhukuvat sikseen. Seikkailun loppuvaiheet saivat ihmisuskon palautumaan. Otsalampun takaa löytyi myötäelämistä ja auttamishalua. Sieppasin mukaan kuivan paidan, ja lähdettiin ajamaan keskustaan majataloon. Talo oli pimeänä ja ovi lukossa, mutta puhelimeen vastannut pitäjä suostui tulemaan ottamaan vastaan, peri maksun, ja näytti paikat. Oli vessa, suihku, puhtoinen huone ja aamupala. En olisi voinut pyytää enempää. Aamulla, jonkinmoisen jalkaisin Jämsään tutustumisen jälkeen löytyi taksikoppi ja kuski autoineen. Pelastusoperaatio sujui tehokkaasti, vähän lapiointia, vetoliina kiinni, ja vanha Focus kärryineen irtosi murskeesta. Oliko rankkasade hakannut kuorman, siis omaisuuteni, pilalle? Eipä ollut, kun näyttämötaiteen edustajaksi osoittautunut otsalamppumies, paras valoni yössä koskaan, oli käynyt levittämässä pressun päälle.