Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Näyttely, joka nostaa esiin epäkohtia – Sira Moksi käsittelee uutisia kuvittamalla niistä kantaaottavia teoksia

Galleria Kivipankilla on tällä hetkellä esillä jotain sellaista mitä siellä ei ole aiemmin nähty. Jämsäläisen kuvataiteilija Sira Moksin poliittisia, kantaaottavia piirustuksia ei ole ennen Jämsässä esitelty. Moksi piirtää kuvia lähes päivittäin eli aina, kun hänellä suinkin liikenee aikaa. Näyttelyssä on töitä viiden vuoden aikajänteeltä. Sen takia näyttelykokonaisuuden rakentaminen oli vaikeiden valintojen tekemistä. Mitä tuoda esille, mitä jättää kotiin? – Valinta oli hirveän raskasta. Mietin tarkkaan mitä laitan esille. En halunnut olla liian provokatiivinen, kun täällä eletään nyt niin rankkoja aikoja. Siitä huolimatta haluan nostaa ajatuksia esiin. ”Kuvitan paremmin kuin puhun” Näyttelyn teoksissa otetaan kantaa muun muassa Kaipolan tehtaan lakkautusuutiseen. Esillä olevissa teoksissa nostetaan esiin myös työttömyyttä ja hoitajien työtilannetta. Oman nurkkauksensa ovat saaneet Jämsän punaorvot, joista Moksi parhaillaan työstää kirjaa. – Olen valjastanut oman osaamiseni kantaaottavaan kuvittamiseen. Piirrän paremmin kuin puhun, joten kuvilla kommentointi on minulle luontevaa. Tuoreimmat näyttelyssä esillä olevat piirustukset käsittelevät Kaipolan tehtaan kohtaloa. – Jämsäläisenä ymmärrän tehtaan arvon koko yhteisölle. Ratkaisu tehtaan sulkemisesta tuntuu törkeän kamalalta, suorastaan irvokkaalta. Kertoo paljon ihmisistä, jotka päättivät juuri tässä hetkessä näin. Ideat nousevat uutistulvasta ja sosiaalisesta mediasta Moksi seuraa aktiivisesti uutisia lukien ja radiota kuunnellen. Lisäksi sosiaalisen median keskustelut ovat hyviä aiheiden lähteitä. – Näen seuraamani uutiset usein karikatyyrisinä, satiirisina hahmoina. Minun ei tarvitse paljon pallotella asioita, vaan nappaan aiheen, joka nostaa heti ajatuksia. Kuvataiteilija korostaa, että maailmassa riittää aiheita yllin kyllin. Jos ajankohtaiset aiheet eivät herätä tunteita, voi aina piirtää pysyvistä aiheista, kuten vanhustenhoidosta, hoitajien tilanteesta, eläinten oikeuksista tai vammaisten asemasta. Käsittelyyn napatun aiheen Moksi piirtää lyijykynällä ja tussilla tunnissa valmiiksi teokseksi. Sen jälkeen hän valokuvaa piirustuksen ja käsittelee sen tietokoneella lopulliseen muotoonsa. – Piirrän niin paljon kuin muulta elämältä ehdin. Silti on paljon aiheita, joita en ehdi kuvittaa. Piirtäisin paljon enemmän, jos ehtisin. Jämsäläistaiteilija kokeekin, että asioiden kuvittaminen on osa hänen identiteettiään. – Rakennan omaa sielullista elämääni piirtämällä. Usein asian piirtämisen jälkeen minulla itselläni on parempi, tasaisempi olo. Yleensä Moksin teokset pureutuvat erilaisiin epäkohtiin, sillä onnellisten ja harmonisten asioiden piirtämistä hän ei pidä kiinnostavana. Sen sijaan erilaisia epäkohtia on maailma pullollaan. – Traagiset asiat tarttuvat enemmän minuun. Maailmassa riittää raskautta. Hänen mielestään kuvia tehdessä asioita ei tarvitse dramatisoida, sillä karuja asioita löytyy helposti. – Teen provokatiivista karikatointia, joka perustuu totuuteen. Köyhyys on läheinen, näkyvä aihe, johon minulla on omaakin tarttumapintaa. Sira Moksin taidetta esillä Jämsän galleria Kivipankilla 28. lokakuuta saakka.