Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

MTK:n asiantuntija vastaa: Mitä korona teki lähiruuan kysynnälle?

Maa- ja metsätaloustuottajan Keskusliiton ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen arvelee, että lähiruuan kulutuksen kasvu pandemian aikana pohjautuu osaltaan ulkomaan uutisiin. Nähtiin, että muualla maailmassa kauppojen hyllyt tyhjenivät tai nähtiin pulaa ruuasta. Suomessa elintarvikkeet loppuivat hamstraamisen alettua kauppojen varastosta, mutta mikään ei loppunut täysin. – Teollisuus ja tuotanto pyörivät täysillä. Kuluttajat näkivät sen, että oman maan tuotannolla on arvoa, Siivonen kertoo. Huoltovarmuus on sana, joka toistui otsikoissa usein kevään aikana. Tässä on kyse juuri siitä. Lisäksi omalta osaltaan vaikutti, että koronaviruksesta ei tiedetty kaikkia yksityiskohtia. Vaikka virus ei tarttuisikaan elintarvikkeiden välityksellä, kotimaista tuotetta pidettiin kaikkein turvallisimpana. –  Tavallaan korona teki jopa hyvää lähiruualle, kuluttajat heräsivät entisestään kotimaisen ruuan ja tuotannon arvostukseen. Lomautusten myötä nähtiin myös suomalaisen tuotteen työllistämisvaikutukset. Elintarviketeollisuus ja alkutuotanto tarjoavat töitä. Lähiruuassa toteutuvat turvallisuus sekä lyhyet toimitusketjut. Tuote pystytään tarvittaessa jäljittämään tilatasolle saakka. Kysyntään vastattiin esimerkiksi kotiinkuljetuksen tai ruokaboksien voimin. Ruokapiireissä tuotteet vaihtuvat ulkotiloissa tai ihmisjoukot vältettiin kotiin tilaamalla ja näin asiointi pysyi turvallisena. Siivonen toivoo, että tulevaisuudessa lähiruuan hankkiminen helpottuisi ja kaupat ottaisivat tuotteita rohkeammin myyntiin. Jatkossa lähiruuan kuluttajat ja sitä myyvät kohtaisivat entistä helpommin esimerkiksi sovellusten tai verkkomyynnin avulla. Tahtotila lähiruokaan panostamiseen ja arvostus ovat jo olemassa, mutta kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Ravintolayrittäjillä on halu tehdä yhteistyötä ja tarjota paikallista, mutta suurissa keittiöissä tarvitaan suurempia pakkauskokoja kuin tuottajilla on toimittaa. Toisaalta keväällä monella oli aikaa olla kotona ja leipoa enemmän. Usean lähiruuan tuottajan onneksi juuri jauhojen tai kananmunien menekki kasvoi kuluttajamyynnissä. Lähiruokapiireihinkin löytyi uusia kuluttajia ja Siivoselle välittyi viesti, että asiakkaat ovat olleet valveutuneita uusista toimintaohjeista. – Ruokapiirit ovat hauskaa, omatoimista ja paikallisesti syntynyttä toimintaa, missä on paljon hyviä toimintatapoja esimerkiksi suora kontakti asiakkaaseen.