Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Oikein paljon onnea koronakevään ylioppilaille

Tiedot tämän kevään ylioppilaista saatiin kouluille tiistaina. Oikein paljon onnea kaikille uusille ylioppilaille. Osallistuitte kirjoituksiin keväällä melkoisen erikoisessa tilanteessa ja aikataulujakin kiristettiin. Silti veitte homman kunnialla maaliin asti. Toivottavasti teistä jokainen pääsee jatko-opintoihin juuri siihen paikkaan, minne on halunnutkin. Se on tietysti harmillista, että teistä valtaosa lähtee opiskelemaan muille paikkakunnille ja jää sille tielleen. Aikanaan valmistutte ja rakennatte pesänne. Jos on mahdollista toivoa, niin älkää pyyhkikö mielestänne pois sitä vaihtoehtoa, että mikäli työ- ja elämäntilanteet sen sallivat, myös Jämsä on edelleen sijaintinsa puolesta erittäin passeli asuinpaikka. Isoja valmistujaisjuhlia ei tänä keväänä saa järjestää. Toivottavasti pääsette juhlimaan isommalla porukalla sitten, kun se on pandemiatilanteen puolesta mahdollista. Näitä elämän tärkeitä päiviä ja hetkiä eivät virtuaaliset etäjuhlat pysty korvaamaan. Ja koska vastakkainasettelu on turhaa ja hölmöä, onnittelut tässä samassa yhteydessä myös kaikille tänä keväänä ammattiin valmistuville ja perusopetuksensa päättäville. Kaikki nämä asiat ovat nuoren elämänkaaressa erityisiä etappien päättymisiä, oli päässä millainen lakki tahansa tai ei lakkia laisinkaan. Edessä on seuraava askel. Jatko-opinnot tai työelämä. Ensimmäinen eteen tuleva asia taitaa olla kesätöiden alkaminen. Toivottavasti koronapandemia ei tuo siinä asiassa mutkia matkaan.