Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Bändi: Ahdinkoa jo 20 vuoden ajan — Alku oli kankea, kun poikia ei päästetty keskenään musaluokkaan

Jämsänkoskelainen Ahdinko-yhtye on saavuttanut kunnioitettavan 20 vuotta yhteissoittoa. Yhtye ei ole juurikaan muuttanut kokoonpanoa yhden jäsenen poisjääntiä lukuun ottamatta. Yhtyeen alku oli kankea, kun yläkoulussa herännyt haave omasta bändistä estyi, kun musiikin opettaja ei suostunut päästämään soittotaidotonta porukkaa musiikinluokkaan keskenään harjoittelemaan. Yhtyetoiminta käynnistyi myöhemmin ammattikoulun alettua kaverusten saatua Köpikseltä harjoitustilat. Kaksitahtibensan katkuiselle bändille oli selvää, että omaa materiaalia soitetaan. – Osaksi syy omien biisien tekemiseen ja soittamiseen oli se, että muiden biisit tuntuivat liian vaikeilta, Niku Hietanen tunnustaa. Hietanen jatkaa, että alkuun omien kappaleiden sanoitukset olivat täynnä teiniangstia. Esikuvina toimivat Apulanta, Tehosekoitin ja paikkakunnalla vaikuttanut Sirkkeli. Hietanen halusikin erityisesti seurata Apulannan jalanjälkiä omassa musiikissaan. Suurempien teiniangstien liennyttyä ja soittotaidon kartuttua muiden yhtyeiden sävellykset olivat tervetulleita Ahdinko-yhtyeen repertuaariin. Yhtye kuitenkin jatkoi oman musiikin tekemistä. – Omat biisit ovat keikoilla jääneet vähemmistöön, Jussi Järvinen kertoo. Keikoilla kuitenkin toivotaan yhtyeen omaa materiaalia ja sitä pyynnöstä soitetaan. Yhtye on julkaissut kolme EP:tä ja kovalevyltä löytyykin parisen kymmentä biisiä loppuun hiomista ja julkaisemista vaille. Yhtyeellä on pieni suunnitelma, että uutta materiaalia voisi julkaista juhlavuoden kunniaksi. Yksi Jämsän pitkäikäisimmistä rock-bändeistä ei ole pysynyt koossa pelkästään bänditreenien ja keikkailun avulla, vaan yhtyeestä on vuosien varrella muodostunut tiivis kaveriporukka. Yhtyeen pitkän iän salaisuutena on, että jäsenet viihtyvät yhdessä myös bänditoiminnan ulkopuolella. Merkkipäivää juhlistetaan isosti Ahdinko juhlistaa merkkipäiväänsä isosti. – Järjestämme hyväntekeväisyystapahtuman, kertoo Järvinen. Hyväntekeväisyyden kohteena on nuorten urheiluharrastaminen. Yhtyeen jäsenillä on lapsuudessa ja nuoruudessa urheiluharrastustaustaa jalkapallon ja jääkiekon parista. Hietanen tosin muistelee, että oma urheilu tyssäsi kitaraan, kun soittaminen tuntui mieluisemmalta kuin viivojen välissä juokseminen. Hyväntekeväisyystapahtuman tuotot ovat tarkemmin kohdennettu Jämsänkosken Ilveksen jalkapallo- ja jääkiekkojaostojen juniorityöhön. Etenkin jääkiekkojaoston kanssa yhtye on aikaisemminkin tehnyt samanlaista yhteistyötä. – Toukokuun 25. päivä on tulossa koko perheen tapahtuma Jämsänkosken Nikkarin aukiolle, Ville Ala-Kolu avaa tulevaa. Luvassa katusählyturnaus, hampurilaiskojua, palokunta esittäytyy ja muutakin koettavaa. Illalla Jämsänkosken ravintoloissa on tarjolla myös muita esiintyjiä. Bar Montussa on Ahdinko-yhtyeen 20 vuotisen taipaleen juhlakeikka hyväntekeväisyystapahtuman päätteeksi. Yhtye kertoo, että paikalliset seurat ja yrittäjät ovat lähteneet tapahtumaan hyvin mukaan. Yhtyeen mukaan tapahtumassa on vielä tilaa, jos joillakin toimijoilla tai yrityksillä on halua tulla hyväntekeväisyystapahtumaan mukaan tukien tai esitellen toimintaansa.