Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Tulospalvelu Podcast Kaupallinen yhteistyö

Kaupunginvaltuusto äänesti: Kyläkoulujen lakkautusrajaksi 30 oppilasta

Mikäli Koskenpään, Länkipohjan tai Juokslahden koulun oppilasmäärä vähentyy 30 oppilaaseen, aloitetaan kyseisen koulun lakkauttaminen heti niin, että koulun toiminta loppuu seuraavana parittomana vuonna. Oppilasmäärä katsotaan vuosittain. Asiasta päätti keskiviikkona kokoontunut kaupunginvaltuusto. Päätöstä edelsi vilkas keskustelu ja useampikin äänestys, sillä kaupunginhallituksen esitys sai kolme vastaesitystä. Eero Peltola (kok) esitti, että hallituksen esittämä 33 oppilaan lakkautusraja laskettaisiin 30 oppilaaseen. Jyrki Niittymaa (ps) kannatti vieläkin matalampaa, eli 28 oppilaan rajaa. Markku Kankaisen (vas) esitys oli, että kolme koulua jätettäisiin tällä valtuustokaudella kokonaan rauhaan ja kaupunki sen sijaan lähtisi kehittämään kyläkuntia yhdessä niiden kanssa. Kaikki kolme esitystä saivat taakseen useita valtuutettuja. Ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain olivat Niittymaan ja Kankaisen esitykset. Niittymaan esitys voitti äänestyksessä lukemin 20–19, neljä tyhjää. Seuraavaksi Niittymaan esitys sai vastaansa Peltolan esityksen. Tämä äänestys päättyi Peltolan esityksen hyväksi lukemin 21–20, 2 tyhjää. Lopuksi vastakkain olivat kaupunginhallituksen ja Peltolan esitykset. Tämä äänestys päättyi Peltolan esityksen hyväksi lukemin 3–37, 3 tyhjää. Viimeisessä äänestyksessä kaupunginhallituksen esitystä kannattivat Lahtinen Merja, Kyrö Mika ja Pärnäjärvi Leena. Peltolan esitystä kannattivat Rajala Sanna, Laaksonen Erja, El Sayed Seija, Haaparanta Jukka, Himanen Reijo, Järvenpää Esko, Kankainen Markku, Kataja Pekka, Kokko Jyrki, Koskela Eero, Jouni Kotiaho, Laaksonen Pekka, Mikko Lahtinen, Laitinen Mikko, Lajunen Jaakko, Kari Nieminen, Nieminen Veli-Markku, Niittymaa Jyrki, Niivee Esa, Paakkanen Arja, Pasanen Pekka, Patronen Ulla, Peltola Eero, Peltonen Sirpa, Risto Perälä, Poti Jorma, Piritta Rantanen, Heikki Rinnekangas, Salminen Helena, Salokorpi Timo, Similä Matti, Markku Sipilä, Voitto Suosaari, Tapiainen Tommi, Uusipaasto Tarja, Vierinen Anna-Kaisa, Minkkinen Katja. Tyhjää äänestivät Ahola Lotta, Eero Hakonen, Peltonen Tuula. Edit. 17.4. klo 19.40: Lisätty tieto siitä, miten valtuutetut äänestivät. Edit. 17.4. klo 20: Korjattu Eero Hakosen nimi tyhjää äänestäneiden listalle. E dit. 18.4. klo 11.48: Korjattu äänestystulosta Pärnäjärven osalta.