Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Auliksen olympialaiset juostiin perinteiseen tapaan aurinkoisessa säässä – Katso kuvakooste pienimpien juoksijoiden menosta

Turussa on käynnissä Kalevan kisojen viimeinen kisapäivä, mutta Jämsässä Paunun kentällä on myös tärkeät kisat sunnuntaina päivällä meneillään – nimittäin Auliksen olympialaiset, jotka järjestetään jo 53:ttä kertaa. Lähtölaskenta kuuluu maaliin saakka, kun kisojen kuopukset, vuonna 2017 syntyneet juoksijat, ovat asettuneet lähtöviivalle. Niin tyttöjen kuin poikien lähdössä näkyy rauhattomia käsiä ja malttamattomia ilmeitä, ennen kuin lapset lähetetään matkaan. Maalissa odottavat äidit, isät, mummot, papat ja muut läheiset sylit avoinna. Isänsä syliin pinkova Vaula Silventoinen on yhtä hymyä, kun hän saa perinteisen katajamitalin kaulaan. Isä, Paavo Silventoinen kertoo, ettei kumma kyllä ole itse osallistunut pienenä Auliksen olympialaisiin. – Kuoreveden hippokisat sen sijaan tuli voitettua, hän naurahtaa. Korona ei onnistunut kaatamaan 53 vuotta vanhaa perinnettä. Ja sattuivatpa tämän vuoden kilpailut osumaan täsmällisesti Auliksen nimipäivällekin. Osallistujia ulkopaikkakunnilta Kaipolan Vireen yleisurheilujaoston puheenjohtaja Miia Keskinen kertoo, että kisoihin ilmoittautui tänä vuonna ennakkoon 258 juoksijaa ja jälki-ilmoittautumisia tuli noin parikymmentä. Koronan vuoksi aikataulua on väljennettiin ja kaikki matkat juostaan etusuoralla. – Pääasia, että saimme kisat järjestymään, vaikka jouduimmekin tekemään pieniä muutoksia. Olemme yrittäneet luoda sellaisen aikataulun, että eri ikäluokat ovat radalla tai valmistautumispaikalla eri aikoihin, Keskinen kertoo. Tänä vuonna kisoihin on ilmoittautunut poikkeuksellisen paljon kisaajia muualta kuin Jämsästä, kuten Tampereelta ja Turusta. – Tänä kesänä on ollut niin vähän kisoja. Meillä on sähköinen ajanottojärjestelmä seitsemänvuotiaiden ja sitä vanhempien luokissa. Tulokset menevät tilastopajaan. Katajamitali kaulassa maalialueella mummonsa vieressä hymyillen seisova Olli Utriainen , 3, on Auliksen olympialaisten juoksija jo neljännessä polvessa. Pojalla oli selvästi hauskaa radalla. – Tämä on upea perinne. Me olemme tulleet tietysti myös kannustamaan Ollia koko porukka, pojan mummo Seija-Riitta Rajanen kertoo. Ollin isopappa, Aulis Kiuru , kertoo tunteneensa itse liikuntaneuvos Aulis Sihvon . Kisatulokset löydät täältä . EDIT 18.8. klo 9.43: Korjattu Olli Utriaisen kuvan kuvatekstiin tieto, että Tuomas Rajanen on pojan eno, ei isä.