Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Koulukiusaamiselle stoppi heti alkuunsa, puuttuminen on aitoa välittämistä

Tämä aihe on esillä joka vuosi, kun koulutyö alkaa. Eikä suotta, sillä kiusaamista esiintyy kouluissa lukuvuoden aikana päivittäin. Osa oppilaista joutuu elämään uhrin asemassa vuosikausia. Se on todella väärin. Jokaisella on paitsi oppivelvollisuus myös oikeus saada opiskella rauhassa ilman jokapäiväistä pelkoa. Koulukiusaamisessa pitää ehdottomasti olla nollatoleranssi. Ja niin varmasti onkin, mutta onko esimerkiksi opettajilla enää tarpeeksi teräviä työkaluja tuon asian toteuttamiseen? Ja kaikuuko valistus kuuroille korville? Niinhän se ei voi mennä, että kiusaaminen lakkaa hetkeksi, kun asian tiimoilta järjestetään koulussa jokin kenties julkisuuden henkilön vetämä tempaus. Koulun järjestyssääntöjen noudattamisen tulee olla itseisarvo, ei mikään hetkellinen poikkeus. Kukaan oppilas ei oikeasti voi sanoa, että en tiennyt, ettei toista saa kiusata. Kysymys ei ole tietoisuudesta, kysymys on asenteesta. Vielä laajemmin ilmaistuna kysymys on koko yhteisön yhteisestä ilmapiiristä. Jos yhteisö vastustaa kiusaamista, sitä on huomattavasti vähemmän kuin välinpitämättömissä yhteisöissä. Hyvä ja toisia kunnioittava käytös ei ole mitään rakettitiedettä, se on pääosin ihan silkkaa maalaisjärkeä, jota jokaisella on yllin kyllin, jos niin haluaa. Yksi tärkeä seikka kiusaamisen estämisessä on se, ettei ummisteta silmiä. Jos näet, että toista kiusataan, eikä uhri tee itse asialle mitään, tee sinä. Se on aitoa välittämistä.