Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Koskikarassa kohotetaan kevättalvella kuntoa ja tehdään vesielementtiä tutummaksi sekä isoille että pienille

Uimahalli Koskikaran uusi ryhmä tarjoaa mahdollisuuden aloittaa uusi vuosi liikunnallisissa merkeissä. Kyseessä on valmennus, jonka ohjatut tapaamiset sisältävät vaihtelevasti erilaisia tunteja salin puolella tai altaassa. Kaikille osallistujille tehdään alku- ja loppukartoitus. Lisäksi jokainen saa henkilökohtaisen liikuntasuosituksen, jonka tarkoituksena on kannustaa liikuntaan myös vapaa-ajalla. Pienryhmä kokoontuu hallilla perjantai-iltapäivisin kello 13.15 -14. Ensimmäinen kokoontuminen on 10. tammikuuta ja viimeinen 27. maaliskuuta. Mukaan pääsee uimahallin sisäänpääsymaksulla. Alkeistaitoja aikuisille Jos oma uimataito on huonolla tolalla tai vesi pelottaa, on Koskikarassa alkamassa myös aikuisten oma alkeisuimakoulu. Uimakoulu kokoontuu sunnuntaisin 12. tammikuuta alkaen kello 10.40–11.30. Kahdeksan kertaa sisältävän jakson tavoitteena on oppia alkeisuimataito, eli pystyä uimaan 10 metrin matka. – Kannattaa tulla rohkeasti mukaan, alkeisuimataito on jokaisen saavutettavissa, kannustaa liikunnanohjaaja Marko Tarvainen . Vauva- ja perheuinnit alkavat Lapsiakaan ei ole Koskikaran kevättalvessa unohdettu. Vauva- ja perheuinti käynnistyy lauantaina 11. tammikuuta kello 9.30. Viimeinen kerta on 25. huhtikuuta. Vauvauintiryhmät on tarkoitettu vähintään 3 kuukautta täyttäneille ja 5 kiloa painaville lapsille. Vauvauinnin tavoitteena on tehdä lapsesta veden ystävä ja luoda uimisesta perheelle yhteinen liikunnallinen harrastus. Perheuintiryhmä on suunnattu perheille, joissa on useampia lapsia. Ammattitaitoisen ohjaajan johdolla eri-ikäisille lapsille tarjotaan monipuolisia virikkeitä, jotka edesauttavat vesiturvallisuutta ja uimaan oppimista. Naperouinti on tarkoitettu 2–5 vuotiaille lapsille ja toiminta käynnistyy lauantaina 11. tammikuuta kello 10.45. Naperouinnissa vahvistetaan vedessä liikkumistaitoja mukavien ja hauskojen leikkien sekä harjoitusten avulla. Alkeisuimataitojen harjoittelu edesauttaa lapsen uimaan oppimista.