Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Tällaisella nuhjaamisella voimmekin sammutella valot

Menneiden vuosikymmenten aikana tehdyt virheet on syytä kerrata aina tehokkaasti läpi, jotta varmasti tiedetään, että kuka ja ketkä ovat erityisen suurella varmuudella syypäitä Jämsän nykyiseen tilanteeseen, jossa väki vähenee reippaasti vuosittain, keskusta-alueen rakennukset alkavat ränsistyessään hyökätä ohikulkijoiden kimppuun ja mikään ei muutenkaan onnistu nyt eikä koskaan tulevaisuudessakaan. Ihmisillä on kummallinen taipumus jäädä jumiin menneisiin asioihin, sellaisiin asioihin, joihin ei juuri nyt tai myöhemminkään voi vaikuttaa millään tavalla. Se hetki oli ja meni. Tämmöinen yksien ja samojen asioiden jauhaminen johtaa lopulta vääjäämättömästi siihen, että innovatiivisetkin ja tulevaisuuteen rohkeammin kurkistelevat ihmiset pitävät ajatuksensa omana tietonaan. Kun vastaanotto on se, että olepas hiljaa, ei tuossa ole mitään järkeä, kun siinä ei ollut silloin 30 vuotta sittenkään. Tällaisella nuhjaamisella voimmekin kyllä sitten sammutella kodeistamme valot ja muuttaa muualle asumaan, kukin vuorollamme. Harmi kyllä, tällaiset innovaattorit ovat usein siinäkin asiassa edelläkävijöitä. Onneksi Jämsässä on virinnyt halua innovointiin ja rohkeaankin ajatteluun. Toivottavasti näiden asioiden siemenet alkavat itää suotuisasti, ja luvassa on parempi tulevaisuus. No, sormia napsauttamalla se ei tietenkään tapahdu. Ei kai kukaan niin naiivi olekaan, että sellaista odottaa?