Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Lemmikille oma klinikkakuski – Eläinlääkäri ideoi uuden palvelun hiljentyneen toiminnan tueksi

Maailmalla vallitseva poikkeustilanne haastaa myös lemmikinomistajat. Koronaepidemia näkyy eläinlääkäriasemilla, kertoo jämsäläisen Eläinklinikka Huiskuhännän yrittäjä Anni Törhönen . – Jotkut klinikat ovat panneet ovia kiinni Keski-Suomenkin alueella, mutta minun mielestäni pitää voida turvata eläinten hoito tämän kriisin keskellä. Ruokaviraston suosituksen mukaan yksityiset eläinklinikat priorisoivat akuutit tapaukset muiden edelle, mutta Jämsästäkin saa edelleen normaalisti hoitoa. – Jos kaikki jätetään tekemättä, voi siitäkin tulla pommi kun sairaudet muuttuvat akuuteiksi. Mieluummin hoidetaan vähemmänkin akuutit, etteivät ongelmat ehdi kasaantua. Huiskuhännässä on muutaman viikon ajan huomattu, ettei puhelin enää soi normaaliin tapaan. Ihmiset peruvat kuuliaisesti aikojaan, etteivät he tule flunssaisina vastaanotolle. Eläimet kuitenkin voivat sairastua samoin kuin ihmiset. – Uskon, että nyt pieniä vaivoja jäädään seuraamaan kotiin pidemmäksi aikaa. Huiskuhännässä on tehty muutoksia tilojen desinfioinnin lisäksi niin, että odotustilassa on vain yksi asiakas kerrallaan, eikä omistajien tule jäädä paikalle välttämättömissä toimenpiteissä. Riskiryhmään kuuluvilta asiakkailta klinikan henkilökunta on ottanut eläimen vastaan jo ovelta. Eläin kuljetuspalvelun avulla hoitoon Nyt Törhönen on aloittamassa uutta palvelua, jotta kotona sairastavien ihmisten lemmikit voidaan saada hoitoon. Ensi viikosta lähtien Huiskuhännästä voi tilata eläimen kuljetuksen klinikalle ja takaisin. Kuljetuksesta vastaa Jade Lampi Eläinpalvelu Spaw:sta. Eläinten kanssa työskentelevä Lampi osaa Törhösen mukaan käsitellä ammattitaidolla koirat ja kissat, ja häneltä löytyy kuljetuksiin sopiva kalusto. Aggressiivisia eläimiä ei voida kuljettaa eikä lemmikkejä, jotka sairastavat tarttuvia tauteja. Törhönen sanoo, että kuljetustilat desinfioidaan jokaisen asiakkaan jälkeen, mutta riskejä ei voida ottaa. – Autoon mahtuu isojakin eläimiä, mutta niiden pitää olla kilttejä. Kuljetushinta määräytyy matkan mukaan. Käytännössä palvelu toimii siten, että ensin lemmikin omistaja varaa ajan eläinklinikalta. Sitten kuljetusyrittäjä noutaa eläimen sovittuun aikaan ja tuo hoitoon. Eläinlääkäri soittaa lemmikin omistajalle ja selvittää esitiedot, jonka jälkeen hän tekee tarvittavat toimenpiteet. Vastaanoton jälkeen eläin palautetaan kotiinsa ja Törhönen soittaa omistajalle kotihoito-ohjeet. Törhönen on hakenut ely-keskukselta tukea eläinten kuljetustoimintaan eläinlääkärin vastaanotolle. Koronatilanteen takia avattu hakumahdollisuus vaatii yrittäjältä sen, että hän kehittää jotain uutta vanhojen palveluiden rinnalle. – Minä olen huolissani etenkin vanhojen ihmisten lemmikeistä, jos tämä epidemia tulee pahaksi, Törhönen toteaa. Kirjoita lemmikkisi tärkeät asiat lapulle Ruokavirasto ohjeistaa, että eläimen omistajan kannattaa varautua omaan sairastumiseensa ja suunnitella eläimen hoito tilanteessa, jossa itse ei sitä kykene tekemään. Ruokaviraston mukaan eläimelle on hyvä miettiä hoitopaikka ja lemmikin ruokaa olla hieman varastossa. Lisäksi paperille tulisi kirjata ylös niin ruokintaohjeet kuin lääkitykset ja muu tarpeellinen tieto. Myös hoitajien yhteystiedot kannattaa kirjoittaa lapulle. Lista on hyvä jättää näkyvälle paikalle sen varalle, että sairastuukin äkillisesti ja vakavasti. – Eläimen väliaikaisen hoidon järjestelyt ovat lähtökohtaisesti aina omistajan vastuulla, mutta mikäli eläinsuojeluviranomaiselle tulee tieto ilman hoitoa jääneistä eläimistä, pyritään niille järjestämään väliaikainen hoitopaikka mahdollisimman pian. Viranomaisen järjestämän väliaikaishoidon kustannukset koituvat aina omistajan maksettavaksi.