Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Pidetään huoli kotikaupunkimme palveluista ja yrityksistä!

Jämsän Seudun vetoomukseen paikallisten työpaikkojen ja palveluiden puolesta perjantaina 20. maaliskuuta on hyvä yhtyä! Nyt, jos koskaan meidän kaikkien jämsäläisten tulee jokaisen omalta osaltaan tukea paikallisia yrityksiä ja palveluiden tarjoajia ostamalla tarvitsemamme tuotteet ja palvelut heiltä! Tällä hetkellä meillä on tiukkoja rajoituksia voimassa, mutta niissä rajoissa missä voimme toimia, niin käytetään oman kylän palveluita. Ja erityisesti sen jälkeen, kun tämä rajoitusten aika joskus on ohi. Ruokakaupoista meillä on hyvä ja laadukas tarjonta kotikulmillamme. Vaate- ja asustekaupat ja urheiluvälineliike löytyvät. Kevät alkaa monella olemaan rakentamisen, sisustamisen ja puutarhanhoidonkin aikaa, niitäkin palveluja saamme täältä. Hyvinvointiin liittyviä yrityksiä, muun muassa partureita ja kampaamoita, kahviloita sekä ravintola- ja juhlapalveluita myös löytyy, kun vain käytämme niitä. Ja varmasti on paljon, paljon muutakin, mitä voimme hyödyntää kotikaupunkimme palveluista. Asioimme ja käytämme palveluita missä tahansa tulee meidän ennen kaikkea muistaa koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset! Tasavallan päämiehen sanoin, "Pidetään fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä!" Aurinkoista kevättä kaikille Jämsän asukkaille!