Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

87-vuotias Auli Lehkonen joutui koulupoikana tarttumaan käytännön syistä aseen kahvaan – Ase nousee edelleen, mutta vain harrastusmielessä ja kohteena on aina taulu

Auli Lehkonen nostaa lipaston päällä lepäävän saksalaisen pienoispistoolin käteensä. Se istuu kuin nakutettu, sillä Lehkonen on tehnyt aseeseen pieniä muutoksia, kuten muokannut kahvaa paremmin omaan käteensä sopivaksi. Tällä aseella 87-vuotias mies pokkasi veteraanisarjassa hiljattain ensimmäisen pistooliammunnan SM-mitalinsa, pronssisen sellaisen. – Olen osallistunut aiemmin vain seuran järjestämiin kisoihin ja menestystäkin on tullut. Päätin lähteä kokeilemaan, miten taidot riittävät kansallisella tasolla, Jämsän Seudun Ampujiin kuuluva Lehkonen kertoo. Ensikosketus jo koulupoikana käytännön syistä Lehkonen on ollut kiinnostunut aseista ja ampumisesta jo ihan pienestä pitäen. Nuorena pojat testailivat toistensa aseita ja ottivat selvää, kenellä on paras ase . Ensimmäiset kosketukset aseisiin tulivat kuitenkin jo aiemmin, Lehkosen ollessa koulupoika. – Se oli sota-aikaa. Miehet olivat rintamalla, joten kukaan ei ollut tappamassa sikoja maataloissa. Jonkunhan ne oli tapettava, jos niitä meinattiin syödä. Me kiersimme isävainaan kanssa teurastamassa sikoja. Minä ammuin ja isä siivosi ne. Saimme palkaksi keittoa ja pikkuisen lihaa, Joutsassa syntynyt ja kasvanut mies kertoo. Lehkonen on harrastanut pistooliammuntaa virallisesti reilut 55 vuotta. Taito harrastuksen parissa ei rajoitu vain itse ammuntaa, sillä hän on myös näppärä käsistään. – Jos jollakin on ollut aseissa jotain vikaa, olen niitä aikani kuluksi korjaillut. Tietysti olen huolehtinut myös omasta kokoelmastani. Hänen mukaansa hyvät pohjat harrastuksen fyysisille vaatimuksille rakentuivat jo nuoruuden metsä- ja peltotöissä. Pienoispistooli painaa koostaan huolimatta sen verran, että sen kannatteluun tarvitaan hieman staattista voimaa. – Sain nuorena ruista ranteisiin, kun tein fyysisiä töitä. Saatan harjoituksissa kannatella asetta sellaiset 70 kertaa kymmenen sekunnin pätkissä. Siinä väsyy tottumattomampi käsi. Parasta lajissa on seura Vaikka mies tunnustautuu kilpailuhenkiseksi, eivät tulokset silti ole harrastuksessa tärkeintä – vaan muut harrastajat. Hän käy kerran viikossa seuran harjoituksissa. Joinain viikkoina he saattavat muutaman harrastuskaverin kanssa käydä pienemmälläkin porukalla harjoittelemassa. – 70-vuotiaana ajattelin, että eiköhän tämä ollut tässä. Tässä sitä nyt kuitenkin vielä noustiin kilpailussa uudelle tasolle. En usko, että jään pois harrastustoiminnasta niin kauan kuin käsi nousee, koska haluan tavata harrastuskavereita ja olla toiminnassa mukana, Lehkonen naurahtaa. Lehkosella on takana lukematon määrä harjoitustunteja. Hänen mukaansa laji vaatii hyvät hermot ja terveyttä. – Harjoittelu ja kisaaminen ovat hupia alusta loppuun. Ajokortti mahdollistaa kesäreissut ja naapuriavun Terveys miehellä onkin hyvällä tolalla, eikä näkökään ole mennyt. Lehkonen kävi pari vuotta sitten ajokortin uusimisen vuoksi lääkärintarkastuksessa, jossa lääkäri tarkisti miehen näön – lääkärin mukaan tulokset olivat hyväksytyt, mutta siinä rajoilla. – Näin testissä kaikki muut kuviot paitsi kaikista pienimmän koukeron. Se oli sitten siinä rajoilla. Seuraavan kerran lääkärin kanssa tavatessani sanoinkin hänelle, että näkökin on vissiin vain parantunut, ainakin jos ammunnan tuloksia uskoo, mies naurahtaa. Koska ajokortti löytyy edelleen lompakosta, ottaa Lehkonen ilon irti mahdollisuudesta liikkua ympäristössä. Kesäisin hän tekee päiväreissuja tuttavien luo ihan vain mielen virkistykseksi. Kilometrejä saattaa helposti kertyä yli 300 päivässä. – Naapuriapuna kuskaan myös lähialueen muita vanhuksia asioille, kun itse menen kauppaan. Kaikilla ei ole yhtä hyvä tilanne ja ajokorttia edelleen takataskussa. Lääkäri on monta kertaa ehdottanut, että minun pitäisi jo muuttaa maan tasalle, mutta niin kauan kun jalkani nousee, asun tässä, hissittömän talon toisessa kerroksessa asuva mies kertoo ja naurahtaa iloisesti päälle.