Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Romukaarasta sukeutuu taitavissa käsissä kaunotar – Alpo Sarajärvi ei ottaisi uutta autoa mistään hinnasta

Jämsän torilla on kesätorstaisin värikästä katseltavaa, kun paikalliset mobilistit kokoontuvat illan kuhjeessa yhteiseen miitinkiin. Ensin turistaan hetki ja sen jälkeen startataan letkassa johonkin lähikohteeseen tutustumiskäynnille. Kokoontumisajot alkoivat pari kesää sitten. Ajatus lennähti ensin Kari Bruunin mieleen, ja ideaan tarttui oitis Vesa Pohjalainen . Paikallisilla mobilisteilla on myös Facebookissa oma ryhmä: Jämsäläiset ajoneuvoklassikot. Joukkoon kuuluu autoharrastajien lisäksi vanhojen moottoripyörien ystäviä. – Emme kilpaile millään muotoa. Tätä touhua yhdistää ennen kaikkea yhteisöllisyys, sanoo Pohjalainen. Autot ovat useimmiten itse kunnostettuja. Tavallisesti museoauton uusi elämä alkaa liiterin takaa tai heinävajan nurkasta, minne ajopeli on vuosiksi unohtunut. Autoharrastajan harjaantunut silmä kuitenkin näkee, mitä romukaarasta voisi saada aikaan. Niin nostetaan autonrähjä pukille ja sitä aletaan entistämään. Moni mobilisti on erikoistunut tiettyihin merkkeihin. Esimerkiksi Pohjalainen tunnetaan saabistina ja Volvojen entisöijänä. Onneksi on Sieväsen putiikki Viime torstaina mobilistien autoletkaa lähti vetämään Alpo Sarajärvi vuoden 1960 Simca Arianella. Määränpääksi oli valittu Petäjävedellä toimiva Keski-Suomen tieliikennemuseo. – Minulla on kaikkiaan viisi museorekisterissä olevaa autoa, sanoo Sarajärvi. Simcan hän hommasi yli 30 vuotta sitten, joten auto odotti pitkään kunnostusvuoroaan. Vihdoin tänä keväänä se valmistui ajokuntoon. Museorekisteröidyn auton on oltava alkuperäisessä kuosissa. Kun autoon tarvitaan osia, niitä ei aina helposti löydykään. Onneksi Jämsässä on Sieväsen Simon varaosataivas, mistä autonkorjaaja löytää lähes kaikkea tarpeellista. Auton entistäminen kysyy näppäryyden lisäksi sitkeyttä. Näpertely ei ole hätäisen ukon hommaa. – Esimerkiksi Simcaan oli hankalaa löytää alkuperäinen väri, sillä pinnassa oli useita kerroksia eri värejä jopa maalisudilla vedeltynä, kertoo Sarajärvi. Lopulta auto sai sinivalkoiset sävyt – keinonahkaisia istuimia myöten. Sarajärvi paljastaa, että yksinomaan penkkien teettäminen maksoi maltaita. Turvavöitä on puolestaan turha kopeloida, sillä niitä ei ole. – Museoautossa niitä ei tarvita, hymyilee autoharrastaja. Osa osalta valmiiksi Vuoden 1968 Volkswagenin ääreltä löytyvät kaverukset Tauno Salo ja Kari Alajuuri . – Me olemme ajaneet nuorina rallia yhdessä tällaisella autolla. Minä ajoin ja Kari oli kartturi, kertoo Salo. Niinpä he nousevat totutusti nytkin Volskiin kohti Petäjävettä. Salo käy rattiin ja Alajuuri istuu repsikan paikalla. Voi sanoa, että kyseessä on kokonaan Salon valmistama auto, sillä aluksi aihiossa oli pelkkä alusta. Osa osalta Tauno Salo on auton kasannut. Autot ovat näille miehille arjen sankareita. Senioriauto on heille ystävä ja apulainen. Monet elämän tähtihetketkin liittyvät tiettyihin autoihin. Niin ajattelee Alpo Sarajärvikin. – Jokainen auto on yksilö. Ennen vanhaan autot olivat kauniita, klassisia muodoiltaan. Minä en ottaisi nykyautoa mistään hinnasta. Komeassa letkassa Matka sujuu komeassa letkassa, kun 19 autoveteraania sujuttelee Koskenpään ohitse kohti Petäjävettä. Tien laidassa pikkupojat vilkuttelevat ja moni muukin pää kääntyy autojen perään. Matkanopeus on noin 70 kilometriä tunnissa. Se on klassikon arvolle sopiva vauhti. Perillä rekvisiittamestari ja museonjohtaja Risto Höylä esittelee liikennemuseon aarteita. Esillä on kulkupelejä potkukelkasta 1920-luvun ensimmäisiin kuorma-autoihin. Yksi erikoisuus on Höylän rakentama näköisversio Jämsässä viime vuosisadan alussa toimineesta hevosvetoisesta linja-autosta. Mutta parhaiten Höylä tunnetaan suomalaisista elokuvista. Hänen kättensä jäljet näkyvät lähes kaikissa ajoneuvoissa, joita on käytetty viime vuosikymmenien kotimaisissa elokuvissa. Museossa on vänrikki Nappulan kolariauto elokuvasta Körmy. – Autolla ei ole ajettu kolaria, vaan olen sen tämän näköiseksi tehnyt, esittelee mestari romuttunutta autoa. Vesa Pohjalainen kertoo, että vanhojen autojen harrastaminen on yleistymässä. Ilmiö liittynee samaan nostalgian kaipuuseen kuin vintagemuoti tai kukkasten istuttaminen ruosteisiin purkkeihin. – Pää ei tahdo pysyä mukana tekniikan kehityksessä. Siksi tarvitaan vastavoimaksi jotain pysyvää, mobilisti aprikoi. Edit. 5.7. klo 11.33: Vaihdettu oikea kuva Skoda 1100 Tudorista.