Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Koronasta huolimatta leirikesä lähestyy: Lasten päiväleiri starttaa heti kesäkuun alussa – Leiri tarjoaa puuhaa ulkoilusta askarteluun

Koululaiset laittavat ensi viikolla pillit pussiin tämän lukuvuoden osalta ja siirtyvät kesälomalle. Monessa perheessä vanhempien lomat alkavat kuitenkin vasta myöhemmin – eivätkä kestä koko kesää. Jämsän 4H-yhdistyksen ja kaupungin nuorisopalveluiden järjestämä, 1.–3.-luokkalaisille suunnattu, päiväleiri tuo helpotusta lomakuvioon ja tarjoaa lapsille tekemistä kesäkuun kolmen ensimmäisen viikon ajaksi arkisin kello 8–16. Sovittaessa lapset voi tuoda leirille jo hieman ennen kello kahdeksaa ja hakea hieman kello 16 jälkeen. – Tilaa on vielä. Leirille ilmoittaudutaan viikoksi kerrallaan, joten koko kolmea viikkoa lapsen ei tarvitse mukana olla, Jämsän 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Leena Toivakka kertoo. Leiri järjestetään Paunun koululla. Joka viikolle mukaan mahtuu 20 lasta. Osallistujia otetaan leirillä vähemmän kuin aiempina vuosina. Koronavirustilanne on otettu huomioon myös ohjelman suunnittelussa. – Meillä on mahdollisuus jakaa leiriläiset useampaan pienempään ryhmään. Tietenkään mitään lähikontaktia vaativia pelejä ei pelailla ja muissakin toiminnoissa pidetään etäisyyksistä huoli. Leiripäivinä ollaan paljon ulkona leikkien ja pelaten, mutta myös askartelua ja muuta ohjelmaa on luvassa sisätiloissa. Leirille ilmoittaudutaan sähköpostitse tai puhelimitse. Ilmoittautuminen päättyy maanantaina 25. toukokuuta kello 12. Toivakan mukaan heinäkuulle on myös suunnitelmissa jonkinlaista leiriä, mutta siitä yhdistys tiedottaa myöhemmin. – Toukokuussa normaalisti järjestetty eräleiri siirtyi elokuulle. Elokuussa luvassa on myös 12–18-vuotiaille suunnattu paintball-leiri. James Koskisen vapaapäivä järjestää myös leirejä James Koskisen vapaapäivä järjestää kaksi kesäleiriä Saariniemen majalla. Leireille otetaan kummallekin 12 osallistujaa. 9.–11. kesäkuuta järjestettävä leiri on tarkoitettu 10–12-vuotiaille ja 23.–25. kesäkuuta leireilemään pääsevät 13–14-vuotiaat lapset. Ilmoittautumisohjeet löydät täältä . Jameksen porukka järjestää 10–14-vuotialle ulkopuuhaa Maakkulassa toukokuun ajan maanantaisin ja torstaisin, eli vielä tulevalla viikolla kello 16–19.