Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Tuntemattomaan sotaan – Heikki Isännäistä sota ei pelottanut

On tiistai, marraskuun 28. päivä. Heikki Isännäisestä tehdään viestimiestä Riihimäen kasarmilla. Kun joku tyrii, sotamiehet komennetaan santsikierrokselle ravaamaan ympäri ykköskasarmia. Heikki ei jää viimeisen viiden joukkoon, kahteen kertaan kasarmia kiertämään. 21-vuotias Heikki on lähtenyt sotaväkeen 7. syyskuuta. Sota syttyy torstai-aamuna. Sillä ei ole nimeä. Ilmantorjuntasireenit huutavat. Heikki komennetaan hajauttamaan kasarmin ammusvarastoa lähimetsiin, suojaan pommituksilta. Joukko-osasto siirretään muutaman välietapin kautta poispäin rajasta, Kankaanpäähän. Niinisalon varuskunta täyttyy odottavista sotamiehistä. Ruokalaan ja huussiin pitää jonottaa ikuisuuksia. Odotus päättyy vasta tapaninpäivänä. Heikkiä innostaa. Sota ei pelota. Suojeluskuntalainen vihaa venäläisiä. Junalla sotimaan Juna kolkkaan itään. Vaunuissa on tykit, kranaatinheittimet ja tykötarpeet: 6 hevosta yhtä tykkiä kohden ja sata miestä, heidän joukossaan Heikki, jämsäläiset Ahti Hakonen ja Tammisen Toivo ja yksi Valkeajärvi Koskenpäältä. Savonlinnassa ilmavalvontamiehet vilkuttavat junan katolta tytöille. Yhden pää osuu sillanpalkkiin, ja mies tippuu junan alle. Hänestä tulee ensimmäinen kaatunut. Viipurin jälkeen vihollisen hävittäjät tulittavat junaa. –  Sitä on innoissaan. Jännitys tuntuu nahassa. Mihinkä ryssä osuu? Hevosia kuolee. Sotamiehet ampuvat kivääreillä yhden koneen alas. Heikistä on tehty viestimies, koska hän oppi puhelinhommat jo poikasena suojeluskunnan leireillä Päijänteen Haukkasalossa. Heikistä on tehty suojeluskuntalainen, koska hän syntyi lokakuussa 1918 Juokslahden Pataniemelle Jämsän Osuuspankin perustaneen miehen maatilalle. Nyt Heikki on valmis. Sotamies ilmoittautuu taisteluun Vuosalmessa kenttätykistörykmentti ykkösen upseerille 9. tammikuuta 1940. Sodasta ei puhuttu etukäteen Muistot elävät vanhan miehen kasvoilla. Valkoisen omakotitalon ruokasalin pöytää valaisee viisi pitkää valkoista kynttilää. 91-vuotias mies nousee antiikkituolista. Heikki hakee alpakkapokaalin lasivitriinistä. Pokaaliin on kaiverrettu teksti nopeuskilpailusta, 30.5.37. –  Ei vuonna 1937 tiedetty sodasta mitään. Minulla oli ajokortti ja 500-kuutioinen Ariel, jolla ajoin kilpaakin. Vähän harjoitettiin nyrkkeilyä Oitin poikien kanssa. Sellaista mitä nyt pojankuutit tekee. Heikki asui Oitissa työkaverinsa talon vintillä. Miehet mittasivat metsämiesten motteja saksilla ja mittanauhalla. Vapaalla laskettiin mäkeä Salpausselkään tehdystä hyppyristä. Syynissä eli kutsunnoissa vuonna 1938 mitattiin rintakehä ja todettiin mies terveeksi. Sodasta ei puhuttu. Kun Heikki vaihtoi paremmin palkattuun hommaan soita linjoittamaan toukokuussa 1938, sodasta ei puhuttu. Kun Heikki sai keskusmetsäseura Tapio Yhtiön metsänparannusosaston työtodistuksen joulukuussa 1938, sodasta ei puhuttu. Heikki oletti, että hän lähtee Evolle kouluun metsätekniikkaa lukemaan. Ajatus sotaan joutumisesta kävi päässä vasta kesällä 1939. 20-vuotias poika lähti vapaaehtoisena suojeluskuntalaisena Kannakselle Kyyrölää linnoittamaan. Syyskuussa sotaväkeen lähtevää poikaa hyvästeltiin jo kuin taisteluun lähtevää miestä. Miltähän se mahtaisi tuntua? Varmuus siitä, että kesken intin tulee lähtö tappamaan ja kuolemaan? – Ne olis metsäkaartissa, nykyajan pojat, Heikki sanoo. Sota muutti suunnitelmat. Metsäteknikon sijaan Heikistä tuli sodan jälkeen Jämsän ensimmäisen autokoulun perustaja. Eikä Heikki olisi kohdannut vaimoaankaan ilman talvisotaa. Ei se silti pahasta hyvää tehnyt, 70 vuotta sitten. Viestimies ei tapa ketään Viestimiehen selässä heiluu läpi talvisodan venäläinen pitkäpiippuinen kivääri. Heikki ei tapa sillä ketään. Tehtävä on tärkeämpi: huolehtia siitä, että omasta selustasta ammutaan vain vihollista. Ensin rakennetaan viestisysteemi, sitten käytetään sitä ja lopuksi puretaan se. Patterin tykit yhdistetään selustassa puhelintapseilla asemakeskukseen, josta hiihdetään tapsikela selässä kilometrien pituinen päälinja etulinjan tulenjohtokeskukseen. Sieltä tapsit haaroitetaan kahdelle tulenjohtopaikalle. Tulenjohtopaikan pitää olla näkymätön viholliselle, mutta sieltä pitää nähdä vihollinen. Viestimiehet kiikaroivat talojen vinteistä ja kuusen latvoista vihollista 2 tunnin vuoroissa. Radiopuhelimia ei ole. Viestit kulkivat kenttäpuhelimesta toiseen puhelintapseja pitkin. – Kun kranaatti osuu linjalle, pitää mennä kiireesti kranujen sekaan tapsia korjaamaan, solmu vaan ja eristysnauhaa päälle. Jos osuu päälinjalle, kaksi miestä juoksee korjaamaan kummastakin päästä. Katkon ajan omat tykit on hiljaa. 91-vuotias mies hiljenee. Sormet tekevät solmua tyhjästä. – Tapsissa on kierretty muutama kuparilanka teräslangan ympäri ja se on päällystetty piellä. Sitä ei voi pestä pois 30 asteen pakkasissa. Meillä on kaikilla kädet mustana. Tykistön koko sodan ammuskulutus vastaa puna-armeijan kahden päivän kulutusta. Harhalaukauksiin ei ole varaa. Heikki osallistuu onnistumisiin ja epäonnistumisiin läpi Kannaksen, tammikuun Vuosalmen taistelusta Kylä-Paakkalan taisteluun ja Vitsaareen. Siellä Heikki ajattelee kuolemaa, aamulla 13. maaliskuuta. Venäläiset ovat saartamassa omia joukkoja mottiin. – Yhtäkkiä kuullaan puhelimesta, kun herrat puhuu että pitäis tulla rauha. Kranuja tulee hirveesti. Kello kädessä odotetaan. Muutama tulee vielä senkin jälkeen, kun kello on 11. Sitten me noustaan montusta pois. Miehet hierovat korviaan. Korvien soinnin läpi erottuu pieni, hento ääni. Puussa laulaa lintu. Palvelusaika venyy Heikki ei kotiudu. Hän on vakinaista väkeä, joka tulee rintamalta marssimalla Utin varuskuntaan asti, Kouvolan kupeeseen. Syyskuussa 12 kuukauden palvelusta pidennetään 3 kuukaudella. Heikkiä harmittaa. Hän ei tiedä, että hän tapaa pidennyksen ansiosta vaimonsa uudenvuoden tanssiaisissa. 22-vuotias Heikki pyytää Selänpään tanssilavalle lahtelaisen tytön, johon tutustui vuonna 1935 Lahden kansanopistoa käydessään. Tyttö tulee. Niin tulee myös Toini , joka asuu Selänpään vieressä Jaalassa. Ja Toini on paljon kauniimpi. Toini, 95, katselee aviomiestään pyörätuolistaan. –  Se on aika hyvännäköinen ja hyvän kokoinen. Naapurit kyselee multa, että eikö oman kylän miehet kelpaa. Eihän ne, kun ne on lyhkäisiä ja paksuja. Ei hoikkia ja pitkiä niin kuin Heikki! Heikin pää täyttyy Toinista. Häntä kenkuttaa suunnattomasti, kun palvelusaikaa pidennetään taas 3 kuukaudella. Vapaus koittaa vasta maaliskuun 1. päivänä 1941, 18 kuukauden palveluksen jälkeen. Heikki ja Toini eivät usko, että saksalaisten ja venäläisten sota enää Suomea koskettaa. He uskovat toisiinsa. Kihlat ostetaan Helsingistä vapunaattona. Sota on ohi. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Jämsän Seudussa 28. marraskuuta 2009.