Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Vuoden ravihevoskasvattajat tulevat Jämsästä – Takana on monta hevosentäyteistä vuotta, mutta yksi pitkäaikainen haave on vasta toteutumassa

Raviurheilun palkintogaalassa lauantaina saatiin juhlan aihetta myös Jämsään. Länkipohjassa asuvat Maini ja Saku Mikkola palkittiin vuoden kasvattajina. Sillanpään oriasemaa pyörittävän pariskunnan kasvatit kantavat nimeä Stonecapes. Mikkolat kasvattavat hevosia myös yhteistyössä Punkarin Hevostalli Ky:n kanssa, ja esimerkiksi raviurheilun viime vuoden parhaaksi 3-vuotiaaksi lämminveriravuriksi nimetty Mascate Match on heidän yhteinen kasvattinsa. Lauantain ravigaalassa kunniamaininnan sai myös Mikkoloiden kasvattama Stonecapes Queila, joka voitti 5-vuotiaiden tammojen Euroopan mestaruuden jämsäläisen Hannu Torvisen ohjastamana. Queilaa valmentaa Christa Packalen . Kaikki alkoi Beautysta Länkipohjalaisten yhteinen tarina alkoi Stone Capes Beautysta. Jo ennen Beautya Saku Mikkola oli kova hevosmies. Hän kertoo, että 1970-luvulla isänsä toi Tanskasta kaksi tammaa, joista toinen oli nimeltään Vår Knab. Tanskalaistamma synnytti vuonna 1984 Stone Capes Queenin, jonka jälkeläinen Beauty on. Vuonna 1990 syntynyt Stone Capes Beauty juoksi urallaan liki 70 000 euron palkintorahat, ja uran päätyttyä se on tehnyt 14 varsaa, joista tällä hetkellä menestynein on Stone Capes Cat. – Se pärjäsi hyvin ikäluokkalähdöissä ja jäi sitten siitostammaksi. Beauty on jättänyt mukavaa jälkeä siitoksessa, Saku Mikkola toteaa. Yksi vieras siitostamma kotona Vuoden kasvattajan tittelin Mikkola ottaa vastaan kiitollisena. Hän sanoo, että arkea palkinto ei muuta. Gaalaankin pariskunta lähti lähes suoraan tallista. – Illalla tietenkin juhlittiin, mutta arki alkoi heti sunnuntaiaamuna. Mikkoloilla on kotona noin 30 hevosta. Lisäksi yksi siitostamma asuu Amerikassa ja muutama yhteinen tamma Riihimäellä Punkarin tallilla. – Ainoa vieras siitostamma on Passionate Kemp. Mikkola laskee, että heidän kasvattejaan on syntynyt maailmaan reilu sata. Tarkasta lukumäärästä mies ei ole aivan varma. Vanhemmat kasvatit kulkevat nimellä Stone Capes, mutta tuoreemmilla sanojen välistä on nipistetty tyhjä väli pois. – Yhdistettiin nimet, että saadaan yksi kirjain lisää viimeiseen nimeen. Suomen Hippos nimittäin määrää, että hevosen nimen pituus tulee olla välimerkkeineen ja välilyönteineen enintään 18 merkkiä ja siinä saa olla korkeintaan neljä erikseen kirjoitettua osaa. Laatu tuo tulosta Vuosikymmeniä ravihevosia kasvattaneet Mikkolat panostavat siitostammojen laatuun. He uskovat, että tulos syntyy sitä kautta. Kaiken päälle tarvitaan vielä hyvää tuuria ja sitä, että varsat pääsevät tavoitteellisiin koteihin, joissa ne saavat kaikki mahdollisuudet menestykseen. Yksi pitkäaikainen haave, joka Saku Mikkolalla on vielä toteutumatta, on nyt lähellä toteutua. Jämsäläinen on aina halunnut ranskalaisen siitostamman. – En ole voinut ostaa sellaista tammaa, joka kiinnostaa, koska ne maksavat niin paljon. Nyt on kuitenkin yksi kiinnostava ja mahdollinen tamma tiedossa. Sillanpään oriasemalla on monta ranskalaista oriita edustuksessa, ja Jämsään tuodaan sieltä pakastesiementä. Myös esimerkiksi EM-voittaja Queila ja Stonecapes Sparrow ovat ranskalaisista oriista. Niiden emät Mikkola on tuonut Amerikasta. – Sukuja on sekoiteltu, ja haaveena olisi saada sekoitettua toisinkin päin tai sitten tehdä kokonaan ranskalainen varsa. Jos Mikkolan haave nyt tulee todeksi, siitostamma jää asumaan Ranskaan. Kaiken kaikkiaan Mikkoloiden nimiin on syntymässä tänä vuonna kymmenkunta varsaa. Viime vuonna varsoja tuli hieman enemmän, mutta he päättivät jättää vanhempia tammoja siementämättä. Monta huippukasvattia Suomen Hippoksen kasvattajatilastossa vuoden 2019 kohdalla Punkarin Hevostalli Ky& Mikkola Maini & Saku komeilevat kärjessä. Tämän kasvattajayhteistyön parhaat hevoset viime vuonna olivat jo mainitun Mascate Matchin lisäksi Give Me Match ja Stonecapes Quantum. Palkintorahaa Punkarin Hevostallin ja Mikkoloiden yhteistyössä kasvattamat hevoset juoksivat viime vuonna yli 423 000 euroa. Kun kasvattajalistaa selaa eteenpäin Maini ja Saku Mikkola ovat – ilman Punkarin Hevostallia – tilastossa sijalla kahdeksan. Mikkoloiden kasvatit, Stonecapes Queila, Stonecapes Sparrow ja Stonecapes Picasso kärjessä, juoksivat viime vuonna omistajilleen liki 190 000 euron tienestit. – Seuraan kaikkien kasvattien suoritukset, jos vain mahdollista. Ne tuntuvat kaikki vähän kuin omilta hevosilta, vaikka eivät sitä olekaan.