Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kuhmoisten Sora -ralli ajetaan nyt ensimmäistä kertaa nimensä mukaisesti soralla

Järjestyksessään kolmas Kuhmoisten Sora -ralli ajetaan lauantaina ensimmäistä kertaa sorakelillä. Tämän mahdollistaa koronan takia ajamatta jäänyt MM-ralli. Yleensä samaa tieosuutta ei käytetä saman vuoden aikana rallissa kuin kerran talvella ja kerran kesällä. Normaalisti Päijälän ja Pihlajakosken tiet olisivat olleet kesällä MM-rallin käytössä. Kaksi aiempaa Kuhmoisten Sora-rallia on ajettu talvella. Kun MM-rallia ei tänä vuonna ajettu, avautui Kuhmoisten Sora-rallia järjestäville Tullan urheiluautoilijoille mahdollisuus saada kilpailu kotimaisemiin kesäkelille. Lauantaina 26. syyskuuta ajettavassa kilpailussa ajetaan kolme erikoiskoetta, joille kertyy yhteensä mittaa 48 kilometriä. Kilpailun avaa 11,73 km:n mittainen Hahmajärven erikoiskoe. Erikoiskoetta on aikanaan ajettu monessakin muodossa, mutta juuri tässä muodossa ei. Viime vuosina tieosuutta on käytetty lähinnä MM-tiimien testaamiseen. Seuraavaksi ajetaan 13,05 km:n mittainen Pihlajakosken erikoiskoe. Legendaarinen erikoiskoe palaa reitille, jota on viimeksi käytetty vuonna 1987. Viimeisenä ajetaan 23,92 km:n mittainen Päijälän erikoiskoe. Päijälän reitti on pitkälti tuttu, vain erikoiskokeen lopun pikkutie on harvinaisemmin ajettua. Kilpailun lähtö tapahtuu Sahanrannasta klo 12:01. Samaan paikkaan ensimmäisiä autoja odotellaan maaliin pian klo 15:30 jälkeen. Nuottiluokkien kuljettajat nuotittavat reitin kilpailuaamuna, joten erikoiskokeilla on ralliliikennettä jo varhain aamulla. Tiedottaja Juha Seppälän mukaan yleensä nuotitus on tehty jo edellisenä päivänä, mutta siirtämällä nuotitus kisapäivän aamuun, on saatu supistettua sitä aikaa, mitä rasitusta ralleista koituu alueen asukkaille. Varsinainen kilpailu kestää noin kaksi tuntia. Seppälän mukaan alueen teille tuovat ruuhkaa katsojat, joita voi olla tulossa kisapaikoille jo aamusta. Yleisöä odotetaan paikalle noin 600 henkilöä. Uusia käytäntöjä koronan vuoksi Koronavirus on otettu kisajärjestelyissä huomioon monella eri tavalla. Yleisölle on erikoiskokeille merkitty maastoon numeroidut vyöhykkeet. Katsojien toivotaan merkitsevän itselleen omiin karttoihinsa muistiin alueet, joilla on kilpailussa liikkunut. Näin helpotetaan esimerkiksi mahdollisien korona-tartuntapolkujen jäljitystä. Maastossa yleisön toivotaan myös sijoittuvan riittävän etäälle toisistaan ja eri seurueessa paikalle saapuneisiin. Jos katselupaikoilla alkaa tulla ahdasta, toivotaan mahdollisimman monen pitävän kasvomaskia. Koronan vuoksi myös kilpailijoille on annettu tänä vuonna tiukempia ohjeita. Yleensä ralleissa kisaajat tulevat jo hyvissä ajoin paikalle juttelemaan ja toisiaan tapaamaan. Nyt lähtöön on annettu minuuttiaikataulu. Kilpailupapereiden tarkastus alkaa vain puoli tuntia ennen ensimmäisen kilpailijan lähtöaikaa ja katsastus tapahtuu 15 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa lähtöjonossa. Tämän myötä järjestäjät toivovat, että kilpailijoiden ihmiskontakteja tulee kisassa vähemmän. Kontaktien minimoimiseen liittyy myös se, että kilpailussa ei ole varsinaista huoltoaluetta, vaan mahdolliset autojen huollot tehdään entisajan malliin reitin varrella. Näin minimoidaan isojen väkijoukkojen kuluttama aika kilpailukeskuksen alueella. – Nämä on pitkälti sellaisia ratkaisuja, mitä pystytään tekemään ilman, että järjestäjälle koituu suuria kuluja. Voi olla että osa ratkaisuista jää myös pysyväksi käytännöksi, tiedottaja Juha Seppälä kuvailee. Esimerkiksi yleisöalueiden numeroimista on kokeiltu jo Lammin ja Heinolan ralleissa. Joonas Lindroos testaa Kuhmoisissa Tänä vuonna Kuhmoisten Sora -ralliin on ilmoittautunut 64 autokuntaa . Ilmoittautuneista noin puolet on keskisuomalaisia ja puolet maakunnan ulkopuolelta. Samanaikaisesti Seinäjoella ajettava Pohjanmaa-ralli toki karsii SM-mitaleista kamppailevia kuljettajia pois Kuhmoisista, mutta järjestäjät kuvailevat tasoa silti kovaksi. Kisaan on ilmoittautunut runsaasti myös jämsäläiskuskeja. Ennakkosuosikin viittaa kantaa ralliin testimielessä osallistuva Joonas Lindroos . Kuhmoisissa viivalla nähdään myös viimeisenä kisaan starttaava Minna Lindroos . Tullan urheiluautoilijat on hakenut kilpailua myös ensi talveksi, mutta tiedottaja Juha Seppälän mukaan kisan saaminen on vielä epävarmaa, koska Hankasalmelle on haettu ralleja samaan ajankohtaan. Kisoja ei kannata järjestää samana viikonloppuna yhtä lähekkäin, koska rallit kilpailisivat samoista kisaajista.