Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Vireen nuoret yleisurheilijat olivat liekeissä Hipposhallissa – Ennätyksiä tehtailtiin usean urheilijan voimin

Ilmeisesti Kaipolan Vireen nuorten yleisurheilijanaisten syysharjoittelukausi on mennyt todella nappiin, sillä kaikki suorastaan liekehtivät lauantaina Jyväskylän Hipposhalleissa. Uusia henkilökohtaisia halliennätyksiä syntyi lajissa kuin lajissa. Sini Sanaslahti taisteli naisten pituuskisan voitosta, mutta menetti sen viimeisellä kierroksella Kokkolan Veikkojen Roosa Määttälälle , joka ponkaisi peräti 6,31. Sitä ennen Määttälän paras oli kantanut kaksi kertaa lukemiin 6,08. Sanaslahden hopealle vienyt tulos oli 6,10, joka on kaksi senttiä parempi kuin viime talvinen halliennätys. Tasaisessa kilpailussa kolmanneksi tuli KU-58:n Anne-Mari Lehtiö tuloksellaan 6,05 ja neljänneksi JKU:n Emmi Mäkinen (6,03). Rantakangas loikkasi ennätyksensä Kolmiloikkapaikalla Kerttu Rantakangas kimmahteli uusiin ennätyslukemiinsa 10,34, sijoittuen T15-sarjan kisassa kolmanneksi. Yhtä hyvin onnistui myös Nelli Flyktman T13.sarjan kolmiloikassa. Hänen pisin loikkasarjansa vei lukemiin 9,06 ja sillä irtosi kolmas sija. 60 metrin aitajuoksussa Nelli voitti oman eränsä ajalla 10,97, mutta lopputuloksissa hänelle tuli sijoitukseksi vasta viides. Olivia Asikainen kisasi ensimmäistä kertaa N17-sarjassa onnistuen pituuskisassa erinomaisesti. Hänen uusi halliennätyksensä kirjataan nyt lukemilla 5,32, jolla tuli kovatasoisen kisan viides sija. Asikainen teki uransa parhaan hyppysarjan. Monipuolisena kilpailijana tunnettu Tessa Moisio oli valinnut lauantaipäivän lajeikseen seiväshypyn ja 200 metrin juoksun. Molemmissa lajeissa syntyivät uudet ennätykset. Seipäässä hän taivutti 3,02 korkeudessa olleen riman yli ja 200m taittui aikaan 26,06. Ensin mainitulla heltisi naisten sarjan viides sija ja 200 metrillä Moisio oli 15:s. Iida Tamminen nähtiin palkintopallilla peräti kaksi kertaa. Hän pukkasi T11-sarjan kuulantyönnössä kakkoseksi ennätystuloksellaan 6,14. Hopeisen mitalin Iida sai myös T11-sarjan korkeushypystä, jossa syntyi henkilökohtainen ennätys 118.