Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kauppias Mika Lindeqvist todisti, että pienetkin ideat kannattaa laittaa rohkeasti toteutukseen – Miehen synnyttämä jääkiekkoturnaus on vuoden odotetuin tapahtuma, josta kohistaan koko vuosi

Hullultakaan tuntuvia ideoita ei kannata heittää romukoppaan, vaan ne on laitettava toteen. Koskaan ei voi tietää, millaiset siivet pieni ideanpoikanen lopulta saa selkäänsä. Tämän todistaa K-Market Viljan kauppias Mika Lindeqvist . Lindeqvistin ideasta syntyi Keskon kauppiaiden jääkiekkoturnaus, jonka suosio on yllättänyt kauppiaan täysin. Jo ensimmäisenä vuonna Keskon kauppiaiden ”MM-kisoihin” osallistui kymmeniä kauppiaita, nyt kolme vuotta myöhemmin osallistujamäärä on yli tuplaantunut. Kauppiaiden jääkiekkoturnaus on Keskon kauppiaille suunnatuista tapahtumista toisiksi suosituin, vain kauppiasliiton vuosikokous ajaa osallistujamäärällä jääkiekon ohi. –Turnauksella on ihan älytön suosio. Tämän vuoden turnaus pidettiin viime viikonloppuna Jyväskylässä, ja siihen osallistui 200 kauppiasta ympäri Suomea, Ylläkseltä saakka, Lindeqvist kertoo. Turnauksen valmistelu tapahtuu K-Market Viljan toimistossa Idea jääkiekkoturnauksesta syntyi jo heti kauppiasuran alussa, vuonna 2016, uusille kauppiaille suunnatussa koulutuksessa. Jääkiekkoa rakastava Lindeqvist päätyi juttusille samanhenkisen turkulaisen kauppiaan Kalle Tähkäahon kanssa. –Keskustelu päätyi lopulta tietysti jääkiekkoon, ja kysyin, onko kauppiaille järjestetty yhteistä turnausta. No ei ollut, joten laitoin idean toteutukseen, Lindeqvist muistelee. Jääkiekkoturnauksesta on muodostunut muutamassa vuodessa kauden päätapahtuma, josta kohistaan koko vuosi. Joukkueet kootaan NHL-tyylisessä varaustilaisuudessa, Kauppiaskiekko -draftissa. –Draftissa on kolme varauskierrosta. Loput pelaajat arvotaan joukkueisiin, jotta niistä tulee tasavertaisia. Jämsässä turnausta tuskin tullaan järjestämään, vaikka taustatyö koko ajan kasvavalle tapahtumalle hoituukin jämsänkoskelaisen kaupan toimistossa. – Tässä toimistossa on monet kerrat tapahtumaa ideoitu ja kutsuja laitettu lähetyskuntoon. Tapahtuma on kasvanut jo niin isoksi, että tarvitsemme kaksi jäätä peleille. Jämsässä puitteet eivät enää oikein riitä, kauppias kertoo. Lideqvistille kunniamaininta Keskolta Turnaus antaa osallistujilleen mahdollisuuden irrottautua työasioista. Samalla eri ketjujen kauppiaat tutustuvat toisiinsa ja laajentavat verkostojaan. Lindeqvistin mukaan peliviikonloppuna ei puhuta töistä edes pukukopissa, vaan keskitytään jääkiekkoon. – Eräs kauppias kertoi, että olisi lopettanut kauppiasuransa jo aiemmin, mutta ei lopettanut, koska hän halusi osallistua turnaukseen. Pelaaminen on vertaistukea ja yhdessäoloa parhaimmillaan. Painimme kaikki arjessa samojen ongelmien kanssa, Lindeqvist kertoo. Lindeqvist muistuttaa, että pienestäkin ideasta voi syntyä jotain suurta. Kesko palkitsi kauppiaan turnauksen ideoinnista ja järjestämisestä huhtikuussa K-kauppiasliiton toimintamerkillä. –En olisi ikinä ajatellut, että ideani kasvaisi tällaiseen mittasuhteisiin. Aina kannattaa yrittää, hän kannustaa.