Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Tee itse hyönteishotelli – ”Monet eivät ymmärrä kuinka tärkeitä kasvien pölyttäjät meille ovat”

Kuusi vuotta sitten kuhmoislaisen Vuokko Liimatan vanha perunalaatikko muutti muotoaan hyönteishotelliksi. – Silloin ajattelin, että en ole koskaan tehnyt mitään näin turhaa, mutta hauskaa. Ajatus osoittautui vääräksi, sillä komealle hotellille oli selkeästi tilausta ja tarvetta. – Ei se ollut turha juttu ollenkaan, entinen Gradian puutarhapuolen opettaja toteaa. Liimatta kuvaileekin hyönteishotellia hyödylliseksi muoti-ilmiöksi. Hyönteishotelleja tarvitaan, sillä pölyttäjähyönteisten määrä on vähentynyt merkittävästi. Tämä johtuu Liimatan mukaan siitä, että viimeistellyissä ja hoidetuissa pihoissa ei ole enää pölyttäjille pesimäpaikkoja, eikä välttämättä ruokaakaan. –  Monet eivät ymmärrä kuinka tärkeitä pölyttäjät meille ovat. Ne ovat pieniä ahkeria puurtajia. Hyönteishotellin asukkaat ovat marjapensaiden ja hedelmäpuiden pölyttäjiä. Ilman pölytystä marjat ja hedelmät eivät kehity. Lisäksi toivotut hyönteiset pitävät yllä luonnon tasapainoa rajoittaen puutarhan tuholaisten määrää. – Siistissä kaupunkiympäristössä hotelleilla on varmasti merkitystä sadon lisääntymiseen. Aion tehdä omaan pihaankin lisää hotelleja. Mitä enemmän niitä on, sen parempi. Nyt on paras aika rakentaa hotelli Oikea aika hyönteishotellin toteuttamiseen on juuri nyt, sillä hyönteiset etsivät pesäpaikkoja aikaisin keväällä. Hyönteishotellin tekeminen on helppoa, sellaisen voi toteuttaa vaikka yhdessä lasten kanssa. Hotellin voi tehdä vanhaan puulaatikkoon tai vasaroida sellaisen muutamasta laudanpätkästä. Painekyllästettyä materiaalia ei kuitenkaan kannata ottaa hotellin raaka-aineeksi, eikä hotellia kannata maalata. – Hyönteiset ovat tarkkoja hajujen suhteen, joten sellaiset hotellit eivät välttämättä kelpaa. Myös esimerkiksi pieni sinkkiämpäri toimii sopivana hotellin aihioina tai vaikkapa maitopurkki, josta leikataan ylä- ja alapää pois. Hotellin täyttämiseen voi käyttää monenlaisia luonnonmateriaaleja, kuten onttoa järviruokoa, männyn kaarnaa, koivun tuohta, käpyjä ja poralla rei´itettyjä pieniä klapeja. Liimatta on huomannut, että lehtipuut kelpaavat ötököille paremmin kuin havupuut. – Koivun tuohi menee mukavasti kippuraan, kun sitä pitää hetken aikaa kiehuvassa vedessä, Liimatta vinkkaa. Materiaalit kannattaa kiinnittää hotelliin puuliimalla, rautalangalla tai verkon avulla, etteivät linnut tyhjennä hotellin sisustusta. Yksinkertaisimmillaan hotellin voi tehdä yhdestä kolmeen osaan sahatusta koivuklapista. Jokaisen osan päätyihin porataan 4-10 millimetriä halkaisijaltaan olevia reikiä. Rei´istä kannattaa tehdä niin syviä kuin tavallisella poranterällä saa. Klapien palat kiinnitetään rautalangalla toisiinsa ja katto tehdään vaikkapa laudanpaloista. Sen jälkeen pikkuinen hotelli on valmis ripustettavaksi esimerkiksi puuhun. Sijoita hyönteishotelli pölytettävien puiden ja pensaiden lähelle Hyönteishotelli kannattaa sijoittaa sinne missä pölytettävää ruokaa on eli marjapuskien ja hedelmäpuiden läheisyyteen lämpimään paikkaan. Hotellin voi sijoittaa myös parvekkeelle. Hyönteishotellit toimivat sekä pesintä- että talvehtimispaikkoina. Hotellin täyttöastetta voi seurata esimerkiksi tutkimalla onko reikiä tukittu savella. Pienet, erakot villimehiläiset munivat koloon ja vievät sinne ruokaa. Lopuksi ne tukkivat reijän savella, Liimatta kertoo. – Viime kesänä hotellissani oli noin 30 koloa tukittu. Kun toukat ovat kehittyneet, ne lähtevät koloista pois ja savipaakku häviää. Villimehiläisiä ei tarvitse pelätä, sillä ne eivät pistä ihmistä. Hyönteishotelliin voi lisätä myös drinkkibaarin Viime kesänä Liimatan hyönteishotelli sai anniskeluoikeudet perhosten houkuttelemiseksi. Perhosbaarin houkuttimina toimi erilaisia punaviini- tai kotikaljapohjaisia juomasekoituksia. – Sekaan laittelin muun muassa sokeria ja hunajaa. Kaikki tuntuivat kelpaavan perhosille. Viime kesä oli ennätyksellisen hyvä perhoskesä – ainakin Liimatan pihassa. – Kerran kävelin hitaasti pihan läpi ja laskin näkemäni neitoperhoset. Niitä oli kaikkiaan noin 80. Myös harvinaisempaa keisarinviittaa oli runsaasti.