Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Teatteriarvio: Täysosuma näyttämöllä, sota-ajan tunnelma vakuutti täyden ensi-iltakatsomon

Suomalaiseen historiaan on jäänyt lähtemättömästi radioselostus Paasikiven lähdöstä neuvotteluihin Moskovaan lokakuun puolivälissä 1939. Samasta hetkestä alkaa Risto Hakolan ohjaama ja käsikirjoittama Sota-aika. Musiikkinäytelmien lajissa se on tarkasti ja taitavasti tehty, tunteisiin menevä täysosuma. Jooseppi Virtanen on lähdössä ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Jukka Lahtisen esittämä sotilas jää tarkoituksella etäiseksi tapahtumien keskittyessä kotirintamalle. Kotiin jäävät seitsemännellä kuukaudella raskaana oleva vaimo Maria ja äiti Anna. Kaisa Rantalan tulkitsema Maria on uskossaan suorastaan jääräpäisen vahva. Hän ei antaisi tuumaakaan periksi, koskipa asia Neuvostoliiton vaatimuksia tai ennakkoluuloja evakoista. Rantala osaa olla rehvakas, mutta myös hellä. Marjut Mannisen roolihahmo Anna on sen sijaan realisti. Elämä on opettanut, että viime kädessä aina on vahvemman oikeus, oli sitten kyse valtioista tai ihmisistä. Samaan tapaan eroaa suhtautuminen viholliseen. Annan mielestä kansaa ei pidä tuomita johtajien mukaan, Maria luokittelee suurimman osan sivistymättömiksi raakalaisiksi. Manninen näyttelee vakuuttavan rauhallisesti ja on tasapainottava tekijä näytelmässä. Näytelmä etenee kirjeiden kautta. Ajalliset siirtymät käyvät sulavasti ja mutkattomasti. Talvisodan syttyminen muuttaa tunnelman. Kotirintaman tapahtumat sijoittuvat Jämsään, mutta yhtä lailla ne voisivat olla vaikka Jämijärvellä tai Järvenpäässä. Virtasille majoitetaan laulun säkeitä suustaan luikauttava Tikan Kaapo. Hälle tuli kiire, kun ryssä tuli kyläilemään Kannakselle. Kaapo tuo esitykseen vilpitöntä filosofiaa. Hän pohdiskelee Ateenalaisten laulun sanoja, että mitähän kaunista sodassa kuolemisessa on. Hänelle pyhä on ihmisen ainutkertainen elämä. Ei hänestä kuitenkaan pesunkestävää pasifistia kuoriudu. Kaapon menneisyys ja mielipiteet aiheuttavat jännitteitä ja myllerrystä naisten välille. Jouni Leppikorpi onnistuu hyvin. Hänen Kaaponsa on hillitty versio Rokan Antista. Sota tulee lähelle, iholle Sotaa on vaikea tuoda näyttämölle. Esityksessä se on toteutettu tyylikkäästi. Taustakankaalle heijastuu harkitusti valittuja tiedotuskomppanioiden ottamia valokuvia. Kangas on niinkin arkinen kuin puutarhassa käytetty hallaharso. Yhdistelmä toimii erinomaisesti. Sota tulee lähelle, iholle. Esityksen vahvuutena on tunnelma, jonka luonnissa musiikki näyttelee luonnollisesti merkittävää osuutta. Sovitukset ovat tyylikkäitä ja vähäeleisiä. Virkistävää vaihtelua tuovat saksaksi esitetyt laulut. Erityisesti Sillanpään marssilaulu ja Karjalan kunnailla soivat kauniisti ja koskettavasti. Koko nelikko on taitavia laulajia. Heidän äänensä sointuvat hyvin yhteen. Yhteislaulu on harmonista. Sitä kuuntelisi mielellään vaikkapa kokonaisen konsertillisen verran. Tilausta myös isommilta areenoilta? Sota-ajasta on helppo nähdä yhtymäkohtia 2020-luvulle. Käymme samaa keskustelua siitä, keitä ne on ne oikeat sankarit, mitä on oikea isänmaallisuus, mikä on oikea tapa auttaa pakolaisia ja mitkä ovat oikeat aatteet. Näytelmän ei kuulukaan antaa suoria vastauksia, mutta mieleen tulee katkelma tasavallan presidentin tuoreesta uudenvuodenpuheesta: ”Tarvitsemme enemmän rauhaa, vakautta ja pitkäjänteisyyttä.” Loppuun toistan saman kuin Laulava hoitaja -esityksestä. Väheksymättä Jämsänkosken teatteritalon puitteita, Sota-ajalle löytyisi varmasti tilausta myös isommiltakin areenoilta. Sota-aika