Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Tanko ei taipunut, mutta urheilijat senkin edestä – elämänsä ensimmäiseen kilpailuun osallistunut Milka nautti lavalla

Jämsän Fit fest -tapahtuma alkoi lauantaina torilla junioreiden tankotanssikilpailulla. Kuuden nuoren urheilijan kilpailun ensimmäisenä tangosta nappasi kiinni oululainen Milka Siltavirta , joka aloitti samalla elämänsä ensimmäisen kilpailun tankotanssissa. – Jännitti ihan hirveästi, mutta oli todella kivaa, 13-vuotias nuori kertoo ohjelman jälkeen. Tankotanssi on Siltavirran kakkoslaji. Päälajina toimii taitouinti, jonka lajivalmentaja kehotti nuorta neitoa hankkimaan käsiinsä lisää voimaa. Siltavirran äiti bongasi tankotanssin, ja nyt voimaa on haettu tangon avulla voimistelusta jo parin vuoden ajan. – Tämä on auttanut kehonhallintaan ja molemmat lajit tukevat hyvin toisiaan, 6–7 kertaa viikossa lajeja yhteensä harjoitteleva nuori kertoo. Siltavirta oli tyytyväinen kolme ja puoli minuuttia kestäneen tankotanssiohjelmansa sisältöön ja siihen, että fysiikka kesti alusta loppuun. Hän sanoo, että kädet pysyivät hyvin ja ojennukset tulivat oikein. Tuomarit ovat tarkkoja, sillä miinuspisteitä on luvassa, jos nilkat eivät ojennu oikein. – Tuomarit katsovat yleisesti kokonaisuutta ja koreografiaa. Tämä on kiva laji, suosittelen kaikille. Edit: Korjattu nimivirhe kuvatekstistä 20.8.2019 klo 8.36.