Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Näin Mikko Wirénistä tuli terveysjätti Pihlajalinnan pomo – Isä katosi nuoruudessa ja koulussa oli vaikeaa: sitten yksi epäonnistunut testi muutti elämän suunnan

Röyhkeä. Rehti. Bisnesmies. Unelmavävy. Verkostoitunut. Näillä sanoilla haastattelemani ihmiset kuvaavat Pihlajalinnan toimitusjohtajaa Mikko Wiréniä . Lisään itse listaan vielä yhden määreen: saarnamies. Hän nimittäin puhuu – julistaa – kuin syväekologi: nykyinen kehitys ei ole kestävää, nykymenolla tuho on varma. Hänen puheissaan eivät toistu liiallisen kulutuksen ja hallitsemattoman väestönkasvun teemat kuten syväekologien liturgioissa, vaan hän viljelee sanoja sote, potilaan valinnanvapaus ja kuntien talouden syöksykierre. Väestö ikääntyy ja sitä mukaa myös sosiaali- ja terveysmenot kasvavat. Sen kun ynnää kuntatalouksien kurjistumiseen, synkkä yhtälö on valmis. Wirén on nosti tamperelaisen Pihlajalinnan muutamassa vuodessa terveysbisneksen suurtekijäksi. Vuonna 2012 Pihlajalinna osti lääkäriasema Dextra Oy:n (Se tarkoittaa latinaksi "oikeaa", Wirén valaisee). Yrityskauppa oli Pihlajalinnan kultakortti pääkaupunkiseudulle, sillä uuden toimijan on liki mahdotonta päästä noille markkinoille, ellei osta jotain vakaata ja valmista. Dextran toimitusjohtajasta Leena Niemistöstä tuli 24 miljoonaa euroa rikkaampi ja samalla Pihlajalinnan varatoimitusjohtaja. Nyt Pihlajalinnan pitäisi saada investointinsa tuottamaan ja tehokkaiksi. Puhetta Wiréniltä tulee kuin konetuliaseesta ja hetken herpaantuminen tarkoittaa sitä, että auttamatta huomaa tulevansa mukaan keskelle lausetta. - ...euro on huono konsultti. Sanoiko hän tosiaan noin? Täytyy tarkistaa tuo myöhemmin sanelimen nauhalta. Palataan siihen kohta, mutta kerrataan ensin kuinka tähän on tultu. Nuoruus Pirkanmaalla Wirén syntyi vuonna 1972 ja kasvoi nuoreksi mieheksi eri puolilla Pirkanmaanta - perhe asui aluksi Pirkkalassa, myöhemmin Parkanossa ja lopulta Tampereella. Nuorena Wirén oli vilkas ja auktoriteettiongelmainen, yläasteella häntä ehdotettiin tarkkailuluokalle. Wirén sanoo, että vaikka koulumenestys säilyi hyvänä, kilpauinti kiinnosti enemmän kuin oppikirjat. Nuoruutta varjosti vanhempien eroaminen, isän alkoholisoituminen ja lopulta katoaminen. Viimeinen havainto isästä on Helsingin laivaterminaalissa, sen jälkeen kun hänet oli lähetetty Saksasta takaisin Suomeen rahattomana. Wirén ei tänä päivänäkään tiedä, mitä hänen isälleen sen jälkeen tapahtui. Hän kävi myöhemmin poliisilaitoksella tunnistamassa satama-altaasta poimittua ruumista, tai pikemminkin ruumiinosaa, mutta se ei ollut isän. –Sisarusten kanssa sovimme etukäteen, että minä käyn ruumishuoneella. Opiskelin silloin jo lääkiksessä, ja obduktioita nähneenä se ei ollut niin suuri järkytys kuin se olisi ollut sisaruksilleni. Mikko Vilkastus Wirénin lukioaikainen opettaja Sirpa Lakervi muistelee, että opettajainhuoneessa Wiréniä kutsuttiin Mikko Vilkastukseksi. Syynä lempinimeen oli pojan energisyys ja taipumus kepposteluun. Eräänä vuonna Mikko sai luokkakuvauksissa idean, että hän vaihtaa paitaa ja menee myös kahden muun ryhmän luokkakuvaan. Niin hän myös teki. – Mikko oli fiksu ja kiva oppilas, mutta hämmästyin hänen uravalintaansa. Opetin fysiikkaa ja kemiaa, ja olin oppinut tuntemaan ne oppilaat, jotka pyrkivät lääketieteelliseen. Mikko ei heihin kuulunut, Lakervi sanoo. Wirén muistelee Lakervin läksyttäneen häntä runsaista myöhästymisistä. Wirén oli tullut 15. kerran myöhässä tunnille, mutta puolustautui sanomalla, että tunteja oli pidetty jakson aikana 16. Yhdeltä tunnilta hän ei myöhästynyt. – Sillä kerralla sinä olit kokonaan poissa, opettaja oli tiuskaissut. Ei Wirén itsekään tiennyt lukioaikana haluavansa lääketieteelliseen. Kun hän oli saanut valkolakin ja käynyt armeijan, hän päätyi Keys-saarille Yhdysvaltoihin sukeltamaan inttikaverinsa kanssa. Touhua sivusta seurannut isoveli pelkäsi, että Mikko viettää loppuelämänsä rillutellen, ja täytti opiskeluhakemukset pikkuveljensä puolesta kokiksi, fysioterapeutiksi ja sairaanhoitajaksi. Yksikään hakemus ei tärpännyt, ja kaiken huipuksi Mikko reputti sairaanhoitajille tehtävät psykologiset testit. Se herätti. – Sen jälkeen päätin, että on aika aikuistua ja ottaa vastuu tulevaisuudestaan. Mietin, mihin paikkaan olisi erityisen vaikea päästä, ja keksin lääketieteellisen Tampereen yliopistosta. Neljä kuukautta luettuani menin pääsykokeisiin ja pääsin sisään, Mikko Wirén kertoo. Etiikka ja raha Palataan taas kevääseen 2014 ja Pihlajalinnan hallinnon konttoriin Tampereen Kehräsaaressa. Kuunnellaan, mitä sanottavaa Wirénillä on etiikasta ja rahasta. Terveydenhuollon yksityisillä yrittäjillä on aina ollut paha klangi, sillä - yhdysvaltalaiskirjailija Henry David Thoreaun sanoin – kaupankäynti turmelee kosketuksellaan kaiken; vaikka kauppaisi viestejä taivaasta, kaupankäynti kiroaa nekin. Taustalla on pelko ja huoli siitä, että toiminnan muuttuessa kaupalliseksi välitetään vain voitoista eikä ihmisestä. Potilaita hoidetaan kuin vaihdettaisiin rikkinäisiä hehkulamppuja: kylmästi ja tunteilematta. Siksi julkisen ja yksityisen sairaanhoidon hybridejä, kuten Jokilaakson sairaalaa tai Mäntänvuoren Terveyttä, kummeksutaan vähintään epäilyttävinä hankkeina Suomen terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta. Wirén on toista mieltä. Nykyinen julkinen terveydenhuolto on hänestä kuin Neuvostoliitto. Hurja utopia, joka on tullut tiensä päähän. Wirénistä on käsittämätöntä, ettei alalla ole aitoa kilpailua, joka kannustaisi kustannustehokkuuteen ja toiminnan parantamiseen. – Pääargumentti on ollut se, että julkinen sairaanhoito on parempaa, koska sen ei tarvitse tehdä voittoa. Päinvastoin! Se on syy sille, minkä vuoksi kustannukset kasvavat koko ajan. Raha terveydenhuollossa on isännätöntä ja laiskaa. – On absurdia, että kunnan tai kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspuoli voi mennä konkurssiin joka vuosi. Ensin tehdään leikkibudjetti, joka ylittyy lähtökohtaisesti aina, ja sitten tehdään lisäbudjetti, koska muutakaan ei voi, Wirén jatkaa. Wirénin mukaan on mahdollista ottaa parhaat puolet molemmista maailmoista. Julkisen terveydenhuollon etu yksityiseen nähden on se, että asiakasvirrat ovat taattuja. Kun asiakkaiden määrä tiedetään etukäteen, on resursointi helppoa. Heikkous on byrokraattinen, kallis ja hidas hallinto. Yksityisellä puolella voidaan reagoida nopeasti ja hallinto on järjestettävissä tehokkaasti. Juuri näiden yhdistelmä – tasainen asiakasvirta ja yritysmäinen hallinto – on Wirénin mukaan lääke sosiaali- ja terveyspuolen pöhöttyneisiin budjetteihin. – Olemme todistaneet, että toiminta voi olla sekä kannattavaa että laadukasta. Tietenkin etiikan on tultava ensin, rahan vasta sitten. Ihmisiä hoidettaessa euro on huono konsultti. Kylmä voitontavoittelu johtaa vain siihen, että ihmisten hoitaminen unohdetaan ja vanhusten vaippoja aletaan punnita rahan säästämiseksi. Parkanon kaupunginjohtajan opit Ajatukset yksityisen ja julkisen puolen yhdistämisestä Wirén omaksui yllättävältä taholta, nimittäin Parkanon kaupunginjohtajalta. Wiren oli vielä opiskelija, lääketieteen kandidaatti, kun Parkanon silloinen kaupunginjohtaja Kari Karjalainen tuli yliopistolle tapaamaan opiskelijoita 2000-luvun alussa. – Parkanossa oli silloin kuusi lääkärinvirkaa ja vain kahdessa niistä oli tekijä. Tehtäväni oli hankkia lääkärit noihin virkoihin ja siksi menin lääkäriopiskelijoiden luo, Karjalainen kertoo. Karjalainen tarjosi 15 lääketieteen kandidaatille aterian sairaanhoitopiirin ruokalassa, sillä hän arveli, etteivät opiskelijat kieltäydy ilmaisesta ruuasta. Aterian lomassa hän ajatteli livauttaa työtarjoukset sopivimmille. Wirén vastasi lääketieteen opiskelijoiden PR-toiminnasta. Nuori ja kunnianhimoinen mies kiinnitti nopeasti Karjalaisen huomion. Wirénistä tuli lääkäri Parkanoon ja hänen vastuulleen annettiin loppujen lääkärinvirkojen täyttäminen. Kolme kuukautta myöhemmin lääkärinvirat olivat täynnä. – Minä näin Mikossa sielunveljen. Olin silloin itsekin nuori mies, alta viidenkymmenen, eloisa ja energinen. Meitä yhdisti se, että molemmat enemmän tehdään kuin puhutaan. Halusimme käydä järjestelmää vastaan ja luoda uutta, kertoo Karjalainen. Eräänä kesäpäivänä 2001 Karjalainen starttasi moottoripyöränsä, punaisen Kawasaki Drifterin, ja otti Wirénin kyytiin. Kaksikko ajoi Poltinkosken golfradan kahvioon syömään sämpylöitä ja keskustelemaan. – Tarkoituksemme oli miettiä julkista terveydenhuoltoa. Piirtäisimme oman aarrekartan siitä, mitä terveydenhuolto on nyt ja mitä sen pitäisi olla. Samalla ehdotin Mikolle lääkäriyhtiön perustamista, sillä tiesin hänen kaipaavan haasteita. Niin kunnianhimoinen mies ei olisi kauaa pysynyt Parkanossa tavallisena terveyskeskuslääkärinä. Ja näin, Kari Karjalaisen ehdotuksesta, syntyi Pihlajalinna. "Mitä loppuelämäni tekisin?” Tai no, alkuperäinen nimi oli Honkalinna, mutta koska se oli myös suojattu sukunimi, firman nimi muutettiin Pihlajalinnaksi. Wirén myi yrityksensä osakkeita markalla työtovereilleen ja alkoi myydä lääkäripalveluja kaupungille. 13 vuotta myöhemmin Wirén istuu sohvalla Pihlajalinnan konttorissa. Parkanosta kandina uransa aloittanut on pärjännyt elämässä varsin kohtuullisesti, ja hänen perustamansa firma tavoittelee vuodelle 2014 jo 150 miljoonan euron liikevaihtoa. Myös yrityksellä menee hyvin. Se nousi 2012 Pirkanmaalla 26 suurimman työllistäjän joukkoon, ja vaikka nopea kasvu on syönyt kannattavuutta, se on ollut odotettavissa. Lääkärikeskus Dextran osto oli kuitenkin yrityksen historian suurin kauppa ja se lisäsi liikevaihtoa liki 50 prosentilla. Edellä mainituista syistä Pihlajalinnaa on yritetty ostaa vuosien varrella useita kertoja. Siksi onkin pakko kysyä, millainen tarjous olisi liian houkutteleva? Millä hinnalla Wirén myisi omistamansa 15 prosentin osuuden? – Olen nyt 42-vuotias. Jos myisin osuuteni, olisi vaikea keksiä, mitä loppuelämäni tekisin. Juttu on julkaistu alun perin Aamulehdessä vuonna 2014.