Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Liikennepuisto täytti 50 vuotta – aurinkoinen juhlapäivä houkutteli asiakkaita jonoksi asti

Jämsän liikennepuisto juhlii tänä kesänä 50. juhlavuottaan. Merkkivuoden kunniaksi puisto järjesti tiistaina juhlapäivän, johon kuului ilmaista ohjelmaa ja naposteltavaa liikennepuiston nykyisille sekä entisille asiakkaille. Puisto avattiin tältä kesältä viime viikolla. Juhlatapahtuman aikana lapset saivat ajaa polkuautoilla veloituksetta, mikä aiheutti nopeasti jonoa varikolle. Lisäksi puistoon pystytettiin yhteistyökumppaneiden touhupisteitä ja lapsille esiintyi Suomea kiertävä musiikkiteatteriduo Mimi ja Kuku. Poikkeuksellisen aurinkoinen päivä houkutteli paikalle runsaasti lapsia sekä aikuisia, joista monella on hyviä muistoja puiston eri vaiheista. Lapsensa tapahtumaan tuonut Petri Kivelä muistaa, kuinka itse ajeli puistossa 1970-luvulla, kun liikennepuisto oli vasta aloittanut toimintansa. – Silloin autot olivat lähinnä muovikoreja, joissa oli rullat alla. Ne olivat sellaisia Mikki Hiiri -autoja, Kivelä naureskelee. Kivelän aikoihin puistossa ei vielä ollut kausikortteja, joten puistossa pääsi käymään harvemmin. Sen ansiosta kuitenkin käynnit jäivät mieleen kesän kohokohtina. Tänä vuonna Kivelä tyytyi seuraamaan kaahailua, sillä polkuautoissa on pituusrajoitus. – Isä ei saa kypärää, se on jo liian iso, sanoo palveluasiantuntija Hannu Ahlstedt , kun yksi Kivelän lapsista yrittää napata kypärää isälleen. Videolla tunnelmia juhlapäivän touhuista Sekä aikuiset että lapset viihtyivät Juhlapäivästä nauttivat erityisesti lapset. Ohjelmaa oli monenlaista, mutta itse polkuautot vaikuttivat selvältä suosikilta. Kuusivuotias Jani Erkintalo on puiston vakituinen asiakas, joka jonotti kärsivällisesti päästäkseen ajelemaan. – On ollut hauska päivä! Kävin täällä viimeksi torstaina, mutta halusin päästä tänäänkin, koska täällä on aina niin kivaa, Jani kuvailee. Myös palveluasiantuntija Ahlstedt oli erittäin tyytyväinen juhlapäivään. Hän toimi päivän epävirallisena seremoniamestarina. – Päivä on mennyt erittäin hyvin. Keli on kerrankin tilauksen mukainen ja ihmisiä saapui kivasti. Myös lapset ovat hyvin jaksaneet jonottaa, vaikka onkin jonoa autoihin, Ahlstedt kertoo. Juhlavuosi jatkuu erilaisilla ohjelmanumeroilla Puiston merkkikesä jatkuu vielä päätapahtumankin loputtua. Ahlstedtin mukaan puisto ei ole suuresti muuttunut sitten avajaistensa, mutta useita pieniä muutoksia on kertynyt vuosien aikana. – Isoin ero 60-luvun puistoon taitaa olla alueen kehitys. Se on nykyään paljon kauniimpi ja puisto kukoistaa, Ahlstedt tuumaa. Tämän vuoden uudistuksia ovat puiston bensa-asemien koristelut sekä viikoittaiset touhutiistait. Tiistaisin puiston yhteistyökumppanit saapuvat tarjoamaan lapsille erilaista ohjelmaa, kuten liikuntaleikkejä, autosuunnistusta ja jättisaippuakuplia. Mikäli päivät menestyvät, puisto saattaa tehdä niistä perinteen.