Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

”Jokainen lapsi jättää sormenjälkensä minuun” – Jokivarren päiväkodin eskarivuosi päätettiin hampurilaispiknikkiin ja lämpöisiin haleihin

– Onko sinulla niitä nenäliinoja? Minttu Heinonen kysyy työkaveriltaan. – On minulla meille molemmille, Päivi Lahtomäki vastaa nauraen ja esittelee hihansuussa olevaa varastoaan. Jokivarren päiväkodin työntekijät tietävät jo valmiiksi, että kohta tunteet nousevat pintaan. On jälleen aika sanoa heipat yhdelle eskariporukalle. Esikouluvuodesta on jäljellä enää todistusten ja kukkien jako päiväkodin pihalla. Vaikka Lahtomäki on hoitanut lapsia jo useita vuosikymmeniä, ei hän selviä eskarijuhlallisuuksista ilman silmien kostumista. – Tämä on vähän kuin laittaisi omaansa maailman tuuliin. Jokainen lapsi jättää sormenjälkensä minuun. Monen lapsen kanssa olemme tunteneet pienestä asti ja heihin on tutustunut perusteellisesti. Vielä vuosien päästäkin Lahtomäki seuraa omiensa elämänpolkua. Tuttuja nimiä saattaa pulpahdella esiin suunnistustuloksissa tai seurakunnan kuulutuksissa. Joillekin vanhoille hoitolapsille on jo syntynyt omiakin lapsia. – Kyllä näitä poislähteviä lapsia tulee aina ikävä. Tämä on ihana hetki, mutta toisaalta mukana on luopumisen tuskaa. Viimeisen päivän aikana omat tunteet ovat pinnassa moneen kertaan. Taitavat eskarit Päivän päähenkilöiden silmissä eivät kyyneleet kimmeltele. Lapsijoukko nauttii täysin siemauksin pienimuotoisista koronakevään eskaripäättäjäisistä oman päiväkodin pihalla. Hampurilaiset maistuvat ulkona kavereiden kesken ja hymyt ovat herkässä. – Tämä on hyvä tapa lopettaa eskari, Tyyne Salmi toteaa. Vieressä istuva Janna Salonen miettii, että eskarivuoden aikana hän on oppinut tekemään kärrynpyörän. Äskettäin on alkanut sujua myös kirjoittaminen ja lukeminen. – Haluaisin saada koulussa uusia kavereita. En tiedä mitä voisin siellä oppia, kun osaan jo niin paljon asioita. Salmi kertoo syömisen lomassa, että hän opettelisi koulussa mieluiten soittamaan erilaisia soittimia. Reino Huttusta puolestaan jännittää millaista ekaluokalla oikein on. Myös koulumatkan kulkeminen mietityttää tulevaa koululaista, sillä kävelyreittiä ei ole vielä ehditty opetella vanhempien kanssa. Ennen koulunalkua hänellä on kuitenkin pitkä kesäloma ja mikä parasta, aamuisin ei tarvitse herätä aikaisin. Ennen lähtöhalauksia varhaiskasvatuksen opettaja Satu-Päivi Hirvikorpi-Ilmonen evästää lapset matkaan rohkaisevilla sanoilla. – Olette tosi taitavia eskarilaisia ja teistä tulee tosi taitavia koululaisia. Olen siitä ihan varma. Luottakaa itseenne koulussa, silloin kaikki sujuu hyvin. Olkaa myös rohkeita. Ottakaa iloisella ja rohkealla mielellä vastaan mitä opettaja teille neuvoo. Vielä viimeiset rutistushalit, ryhmäkuva ja maailmalle. Avoinna on koulutie ja samalla aivan uusi maailma.