Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kuka sitä nyt omaa oksaa sahaisi?

”Tilataanko konsultti vai pilataanko homma ite?”, tuli lentäväksi lauseeksi joskus 1990-luvun konsulttihuumassa ainakin syntymäkotiseudullani Lapissa. Tuolloin oli erittäin muodikasta ottaa konsultti tai konsulttifirma tuomaan ulkopuolisena laajempaa, vallassa olevaa paikallista, ehkä jopa urautunutta näkemystä tuoreempaa twistiä päätöksenteon pohjaksi kuntapolitiikassa. Persiilleenhän ne useinmiten meni. Ainoa, mitä niistä jäi jälkipolville, oli konsulttifirman iso lasku kaupungille tai kunnalle. Paikallinen pullakauppa tosin kiitteli useinmiten, kun niitä palaverejä konsulttiselvityksen aikana aiheeseen liittyen istuttiin melko monia kertoja rennosti kahvikupposen ja makean leivonnaisen kanssa dioja valtuustosalin seinältä hartaasti katsellen, ja kuunnellen näitä valontuojia. "Ainoa, mitä niistä jäi jälkipolville, oli konsulttifirman iso lasku." Selvitysten tyhjyys myöhemmin niihin palatessa, ja käyttöönottamattomat uudet ajatukset, eivät toisaalta olleet kyllä yksin konsultin vika tai ominaisuus. Päättäjät, joiden olisi pitänyt reagoida niihin ja toimia mahdollisten uusien näkemysten pohjalta yhteisön parhaaksi, yleensä hyvinkin nopeasti palasivat tuttuihin, turvallisiin, urautuneisiin ja useinmiten vanhentuneisiin toimintatapoihin. Uskalluksen puute. Urautuneisuus. Laiskuus. Siinä muutamia vahvoja ominaisuuksia, jotka tuolloin estivät tarvittavien, joskus rajujenkin suunnanmuutosten tekemisen päätöksenteossa. Tähän kun lisätään henkilökohtainen pelko epäonnistumisesta, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi kuntalaivan kääntäminen tuntui 90-luvulla joskus käsittämättömän vaikealta. Myös huoli tulevien vaalien äänimäärästä, mikäli uskalletaan poiketa totutusta kaavasta, ajoi valitettavan usein päättäjien toimintatavat siihen vanhaan ja turvalliseen. Monet tuon ajan konsulttiselvitykset painuivat, tai painettiin, pikku hiljaa hyssytellen kuntien arkistomappeihin keräämään pölyä. Myöhemmin kerrottiin, jopa vähän säikähtäen, että tarvittavalla vakavuudella kun niihin oli tutustuttu, niin ei ne loppujen lopuksi olleet käyttökelpoisia. Toteutettaessa kun olisi jouduttu karsimaan paljon nykyisiä toimintoja, jopa järkeistäminen olisi ollut monesti uhkana! Tuosta ajasta on onneksi jo neljännesvuosisata, ja siitä on otettu opiksi. Vai miten se meni? Kirjoittaja on seurannut kuntapolitiikkaa ja päätöksentekoa mielenkiinnolla.