Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsässä pappina aloittanut Ari Mäkelä vaihtoi uskoontulon myötä hitsauspillit papin lipereihin

Tammikuussa Jämsän seurakunnan pappina aloittanut Ari Mäkelä isännöi parhaillaan ensimmäistä rippileiriään nykyisessä työssä. Morvan leirillä kristinuskon sanomaan on tutustumassa kymmenen nuorta. –  Riparilaiset kyllä kuuntelevat uskonasioita, jos on itse aito ja rehellinen. Mikään päälle liimattu kohtaaminen ei toimi. Puhun heille asioista, jotka koen itse todeksi, hän sanoo. Mäkelä korostaa, että hän opettaa uskosta, mutta jokainen nuori tekee itse valinnan miten suhtautuu asioihin. Läheiset tukivat elämänmuutosta Mäkelä on itse aina uskonut Jumalaan, mutta varsinaisesti uskoon hän tuli yhdeksän vuotta sitten. Polku, joka johti uskoontuloon, oli pitkä. Siitä huolimatta miehen mieleen on painunut yksi käänteentekevä hetki. –  Olin käynyt aikaisemmin jonkin verran seurakunnan tilaisuuksissa. Jotenkin tajusin, että minulta puuttuu jotakin mitä muilla on. Sitten kaksi vanhempaa naista lähestyi minua ja kysyi kuka on elämäni Herra. Vastasin siihen, että Jeesus on minun Herrani. Tuon hetken jälkeen miehen elämässään on muuttunut moni asia, eikä ammatti ole näistä vähäisin. 16 vuotta hitsarina työskennellyt Mäkelä alkoi opiskella teologiaa työn ohessa avoimessa yliopistossa. –  Lähipiiristä tuli rohkaisu lähteä Joensuuhun lukemaan papiksi. Kiitän Jumalaa, että uskalsin tehdä sen ratkaisun. Olen niin turvallisuushakuinen, että muuten en varmaan olisi ikinä lähtenyt vaihtamaan ammattia, kun oli pienet lapset ja asuntovelkaa. Tärkeää hengellistä työtä Kolme vuotta sitten Mäkelä vihittiin papiksi. Hän ei osaa suoraan sanoa, onko työ vastannut ennakko-odotuksia. –  Jokaisessa työssä on hyviä ja huonoja puolia. Niin tässäkin. Hautajaisten määrä on yllättänyt minut. Toisaalta harmittaa, että häitä on niin vähän. Ristiäisiä on toiseksi vähiten. Hän laskeskelee, että ensimmäisessä papintyössä hän pääsi 2,5 vuoden aikana vihkimään vain neljä paria. –  Häissä ja hautajaisissa on kovin erilaiset tunnelmat, mutta molemmat ovat osa elämää. Kangasalla asuva pappi on tyytyväinen, että hän uskalsi tehdä uravaihdoksen. Nyt mies saa tehdä itselleen tärkeää hengellistä työtä. –  Eilen illalla olin riparinuorten kanssa saunatuvalla. Soittelin kitaraa, lauloin ja pelasin heidän kanssaan. Tajusin miten hienoa on, että tämä on minun työtäni. Jämsän seurakunnassa Mäkelän vastuualueena onkin juuri rippikoulutyö ja varhaiskasvatus.