Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Kyläläisten toive toteutumassa: Suinutuvan kylkeen rakennetaan uusi kokoontumistila

Suinutuvan laajennuksesta on Suinulassa puhuttu jo vuosia, ja nyt siitä on viimein tulossa totta. Vuonna 2002 rakennettu kioskin yhteyteen terassin alueelle rakennetaan yhdeksän lisäneliötä, jotka tarjoavat paitsi kahdeksalle hengelle sopivan kokoontumispaikan kyläläisille, myös kaivattuja lisäpaikkoja kioskia ja sen lounastoimintaa pyörittävälle yrittäjälle. Hankkeen budjetti on reilut 14 000 euroa, josta puolet saadaan EU-rahasta, valtionavusta ja kuntarahasta. Loppu katetaan omalla rahalla ja talkootyöllä. – Ainahan meillä käy Suinulassa pöhinä. Kylätoiminta on ollut aika vilkasta jo vuosia, ja tässäkin asiassa meitä ovat ohjanneet kyläläisten tarpeet ja toiveet, sanoo Suinulan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Riitta Laukkarinen . Vastaavanlaiset hankkeet ovat Suinulassa jo tuttuja, sillä niiden avulla kylällä on muun muassa toteutettu valokuitukaapelia ja remontoitu kylätaloa. Suinutuvan rakentaminenkin toteutettiin aikanaan hankkeen kautta. – Nettikahvilaahan tässä alun perin lähdettiin suunnittelemaan, se oli sitä aikaa. Tänä päivänä tilanne on tietysti toinen. Suinutuvasta on tullut todella tärkeä paikka ja sen lounaalla on paljon kysyntää. Aina meillä on riittänyt myös pitkäaikaisia, hyviä yrittäjiä kioskin toimintaa pyörittämään, Laukkarinen sanoo. Marraskuun 9. päivänä Suinulassa alkaa Suinulaviikko, jonka puitteissa ohjelmaa on luvassa viikon jokaiselle päivälle. Tarkoituksena on, että juhlaviikon loppupuolella myös kioskilaajennus saataisiin valmiiksi ja käyttöön. – Aika näppäriä ovat nämä meidän talkoomiehet, että varmaan se sinne valmistuukin, Laukkarinen sanoo.