Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Eipä tässä juuri muuta, kuin pari söpöä vasikkaa aamutunnelmissa – Pieni pörröinen piristys ikävämpien uutisten keskelle, olkaapa hyvät

Karisalmen tilan emolehmäaitauksessa on riittänyt viime aikoina vilskettä. Siitä ovat pitäneet huolta ylämaankarjalauman uudet tulokkaat, joista ensimmäinen, Hermanni, putkahti maailmaan kolmisen viikkoa sitten. Hermanni on sittemmin saanut seurakseen Hilariuksen, Helinän, Hillevin, Hurmurin, Helmin ja Heinin. Hoolla alkavia nimiä pitää keksiä lisääkin, sillä laumaan odotellaan syntyväksi vielä kuutta vasikkaa. Aamulla yhdeksän aikoihin vilskeestä ei tosin ole tietoakaan. Aamuvillit on riehuttu jo paljon aikaisemmin, nyt on tankkauksen ja levon vuoro. – Uusi riehunta alkaa taas illemmalla, tietää tilan emäntä Terhi Karisalmi kertoa. Emolehmätkin tyytyvät tutkailemaan aitaukseen tullutta väkeä rauhallisesti, vaikka niiden kunnioitusta herättävistä sarvista voisikin luulla ihan muuta. Karisalmi jutustelee eläimille, niin kuin aina aitauksessa käydessään. – Naapurit varmaan pitävät tätä höpöttelyä ihan hölmönä, mutta ei näiden ohi voi vain kylmästi kävellä. Ne ovat persoonallisuuksia kaikki ja hyvin lojaaleja kasvattajille. Jos tässä niiden kanssa voi välillä vähän aikaa vaikka istuskella, niin itsekin rauhoittuu, vaikka olisi miten kiireistä ja kurjaa, Karisalmi sanoo. Pienten vasikoiden seuraaminen tuo touhuun oman lisämausteensa. – Vasikoiden kirmaamista on kiva katsella. Ne menevät välillä todella kovaa, ja siinä tanner tömisee, kun emotkin lähtevät juoksuun, Karisalmi kuvailee. – Jos eläimet säikähtävät, ne ryhmittyvät keskelle peltoa, vasikat keskimmäisiksi ja emot siihen ympärille niitä suojelemaan. Onneksi tästä vierestä ei mene tietä, eikä ylimääräisiä kulkijoita ole. Terhi Karisalmi vilahtaa vasikka-videolla itsekin rapsuttamassa emolehmää vähän erikoisemman oloisella rapsuttimella, nimittäin talikolla. Rapsutuksen kohde ei näytä olevan touhusta ollenkaan pahoillaan. – Turkkia siistitään erillisellä kammalla, mutta rapsutukseen tarvitaan järeämpiä välineitä. Näillä on niin paksu nahka, että ne eivät edes tunne kevyempää hipsuttelua, Karisalmi naurahtaa. Ronskimmasta rapsutuksesta eläimet pitävät sen sijaan kovasti. Parhaimmillaan Karisalmi on nähnyt niiden menevän eräänlaiseen transsiin, jossa oma vasikkakin saattaa hetkeksi unohtua. Vaikka rapsutus onkin tärkeä osa eläinten hoitoa, vaatii ylämaankarjalauma paljon muutakin huolenpitoa. Ylämaankarja on ulkona viihtyvä rotu, joka ei hätkähdä Suomen kovimpiakaan pakkasia. – Nyt eläimillä on vielä pitkää päällyskarvaa. Joillekin sitä ei tänä talvena edes kasvanut yhtä paljon kuin kylmempinä talvina. Kunnon pakkastalven aikana ne voivat olla oikeita karvapalloja, Karisalmi kuvailee. Talvella eläimet tykkäävät maata puhtaalla hangella. Tänä vuonna hankia ei kuitenkaan ole ollut, joten puhtaiden ja kuivien pötkötyspaikkojen varmistaminen on teettänyt isäntäväellä paljon töitä. Kuivia pahnoja on jouduttu tekemään kerran, usein parikin kertaa päivässä. Nyt tilalla odotellaan kevään etenemistä ja maan kuivumista. Ylämaankarjan aitauksessa on tuttujen kevään merkkien lisäksi omatkin vuodenaikaan liittyvät juttunsa. – Keväällä eläimet pudottavat talvikarvansa. Näitä karvoja linnut tykkäävät käydä hakemassa pesänrakennukseensa, Karisalmi kertoo.