Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Ensimmäisen erän maalit eivät riittäneet Ilvekselle – Naapuri vei pisteet

II-divisioonassa pelaava Jämsänkosken Ilveksen miesten edustusjoukkue jäi taas pisteittä, kun se luisteli Koillis-Pirkan Kiekkoa vastaan Mänttä-Vilppulassa. KPK oli parempi lukemin 5–2 (3–2, 1–0, (1–0). Ottelu sai vierasjoukkueen osalta hyvän alun, sillä heti, kun ensimmäistä erää oli pelattu 21 sekuntia, KPK:n pelaaja sai kaksiminuuttisen rangaistuksen korkealla mailalla pelaamisesta. Ilveksen Janne Huttu kiitti ja napautti avausmaalin Juuso Turkin esityöstä ajassa 1.49. Mänttäläiset tasoittivat kuitenkin vajaan minuutin päästä, ja joukkue teki vielä ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana yhden ylivoimamaalin Joni Ruohomäen mailasta. Samalle pelaajalle merkittiin myös KPK:n kolmas maali. Ilveksen Eemil Vanhatalo iski ensimmäisen erän viimeisen tilastomerkinnän Teemu Tuukkasen ja Jani Järvisen toimiessa syöttäjinä. Ilveksen kavennus ei ollut pitkäkestoinen, sillä KPK lisäsi eron kahteen osumaan heti toisen erän alussa. Erä pelattiin loppuun ilman muita maaleja. Kolmannessa erässä tilastoihin kirjattiin lähinnä jäähyjä molemmille joukkueille. Vajaa kolme minuuttia ennen päätössummeria Ilves otti maalivahdin pois, mutta jämsänkoskelaiset eivät onnistuneet maalinteossa. Sen sijaan KPK kaunisteli loppunumerot tyhjään maaliin. Ilves pelaa tänään sunnuntaina 11. lokakuuta Jämsän jäähallissa Koovee II:sta vastaan. Ottelu alkaa kello 14. Suomen Jääkiekkoliiton ohjeistuksen mukaan myös Jämsänkosken Ilveksen ottelutapahtumissa katsojilta edellytetään maskia.