Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Roni Kytönen viimein palkintokorokkeelle MM-endurossa

Roni Kytönen ajoi sunnuntaina enduron MM-kisoissa Espanjassa J1-luokan kolmoseksi. Junior-luokan yhteistuloksissa Kytönen oli viides. Kytönen on taistellut tiukasti palkintokorokesijasta jo kauden aikaisempina kilpailupäivinä, ja on sijoittunut kolme kertaa peräkkäin J1-luokan neloseksi. Nelossija oli tuloksena myös Espanjassa lauantain kisassa. Kytösen päivä alkoi hieman haasteellisesti, kun hän kaatui heti ensimmäisellä erikoiskokeella. Tämän jälkeen jämsäläinen nosti pikkuhiljaa sijoitustaan ylöspäin ja vaikka hän viimeisellä erikoiskokeella ajautui vielä lippusiimoihin, se ei enää vaikuttanut tulokseen. Junior-luokan kokonaistuloksissa Kytönen oli kuudes. ”Reitistä en tykännyt, mutta silti pystyi hyvään suoritukseen” Sunnuntaina Kytönen pystyi itselleen normaalista poiketen voittamaan sekunteja extreme- ja endurotesteillä, mutta crossitesti oli jämsäläiselle hankala. Kilpailu vietiin läpi jopa 27 asteen lämmössä, mutta reitillä oli edelleen viikolla tulleiden sateiden jäljiltä isoja lammikkoja. – Päivä meni oikeastaan kierros kierrokselta samalla lailla, kun enduro ja extreme kulki, mutta crossi ei niinkään. Ei mitään suurempia virheitä päivän aikana. Reitistä en kyllä tykännyt koko viikonloppuna, mutta silti pystyi hyvään suoritukseen. Kiitos koko tiimi ja kaikki yhteistyökumppanit, iloinen Kytönen kertoi. Junior 1-luokan MM-pisteissä Kytönen jatkaa kesäkuun puolessa välissä ajettavaan Kreikan viikonloppuun viidentenä, kun häneltä jäi kauden avausviikonloppu Saksassa väliin. Junior-luokan MM-pisteissä Kytönen nousi nyt seitsemänneksi. Kytönen Motorsportin kuljettajat ovat tulessa seuraavan kerran ensi viikonloppuna Slovakian EM-enduron kauden toisessa kilpailuviikonlopussa.