Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Jämsän Kesäteatterin näytökset on nyt julkaistu - Elokuu ratkaisee, pysyykö Teatteri Tenho pystyssä

Nyt se on varmaa: Jämsän Kesäteatterilla saa elokuussa ensi-iltansa Reijo Honkosen käsikirjoittama farssikomedia Pusi, pusi . Komediassa leskeksi jäänyt maatalon emäntä perustaa yrityksen, jonka liikeideana on antaa vaihtoehtoisia hoitoja stressaantuneille business-ihmisille. Ongelmana vain on se, että hänen osaamisensa hoidoista on Googlen varassa. – Hauskaa on tiedossa, näytelmän ohjaaja ja näyttelijä Reko Himanen t iivistää. Kolmen näyttelijän farssi on Jämsän Kesäteatterin toimintaa pyörittävän Teatteri Tenhon varasuunnitelma, kun alunperin täksi kesäksi suunniteltu näytelmä Mooseksen perintö päätettiin koronan vuoksi siirtää ensi kesään. Farssikomedia Pusi, pusin oli tarkoitus olla Teatteri Tenhon kevään näytelmä. Koronan takia näytökset jouduttiin kuitenkin perumaan vain kuukautta ennen ensi-iltaa. Himasen mukaan näytelmän harjoittelu oli jo keväällä hyvässä vauhdissa. Roolitus pysyy samana, ja rooleissa nähdään Himasen itsensä lisäksi Merja Pohjoisvirta ja Päivi Himanen . Puitteet vain ovat nyt alkuperäistä suunnitelmaa isommat. –  Aika suoraan pystyimme siirtämään farssin kesäteatterin lavalle. Suurempi tila antaa enemmän mahdollisuuksia, ja pystymme käyttämään enemmän tilaa hyödyksi, Himanen kuvailee. Sinänsä Himasen mukaan farssia on aiemmin sovitettu niin teatterin lavoille kuin kesäteattereihin. Kesäteatteri ratkaisee Teatteri Tenhon kohtalon Vaikka kesän esityksiä on valmisteltu kesäkuun alusta alkaen, viimeiset varmistukset on saatu vasta viime päivien aikana koronarajoitusten helpottaessa. Vasta nyt näytelmää on uskallettu alkaa markkinoida. Kesän esitysten varmistuminen vieritti ison kiven tenholaisten harteilta. – Kyllä se oli iso helpotus että pääsemme tekemään kesäteatteria. Monta kertaa jo mietittiin, että mitä me keksitään, Himanen kuvailee. Korona tuli Jämsän Kesäteatterin toimintaa pitävälle Teatteri Tenholle pahimpaan mahdolliseen aikaan. Kevään esitysten valmistelu oli vasta aloitettu, joten teatterille ei ole tänä vuonna käytännössä tullut lainkaan tuloja. Teatteri Tenho ei ole myöskään saanut mitään tukia toiminnalleen. – Nyt voi sanoa, että Teatteri Tenho on juuri ja juuri pystyssä. Elokuu ratkaisee paljon. Kyllä liipaisimella ollaan oltu, Himanen kuvailee. Sinänsä Himanen näkee kuitenkin tilanteen nyt jo paljon parempana kuin huhtikuussa, jolloin jouduttiin ensin perumaan kevään näytökset ja sitten siirtämään kesän näytökset ensi kesään. – Nyt on jo valoa tunnelin päässä. Keväällä meinasi kyllä usko loppua, Himanen kuvailee. Vain puolet kapasiteetista käyttöön Koronan takia kesäteatterilla on tänä kesänä tiettyjä turvallisuusratkaisuja. Esimerkiksi katsomoon otetaan vain puolet normaalista. Kun kesäteatteriin mahtuisi kerrallaan 230 katsojaa, nyt näytöksiin pääsee kerrallaan enintään 110 katsojaa. – Se tarkoittaa sitä, että tänä vuonna kannattaa ehdottomasti varata liput etukäteen, Himanen vinkkaa. Koronan vuoksi kesäteatterikautta myös siirrettiin myöhemmäksi. Kun yleensä kesäteatterin ensi-ilta on ollut heinäkuun alussa, tänä vuonna ensi-ilta on 1. elokuuta. Esityksiä on kaikkiaan 18. Teatterilla jatketaan myös edelleen aktiivisesti koronatilanteen seuraamista.