Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Pässinmäen taidekierrokset jatkuvat kesän jälkeen – ”Jämsänkosken helmeksi” kutsuttu rakennus on herättänyt paljon kiinnostusta

Pässinmäen ensimmäinen avoimien ovien kesä on sujunut erittäin hyvin. Legendaarinen rakennus on toiminut kuluneet kuukaudet taidenäyttelynä, jonne yleisö on saanut tulla ihastelemaan upeaa rakennusta sekä siellä esiteltäviä taideteoksia. Kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen perustama Kauko Sorjosen Säätiö osti talon UPM Kiinteistöiltä viime talvena. Siihen aikaan Sorjosella, joka oli ihastunut rakennukseen ensi kertaa siellä vieraillessaan, ei ollut Pässinmäelle suunnitelmia. Kesällä tiedotettiin, että talon ovet avataan ohjattujen taidekierrosten merkeissä, joita on pitänyt jämsänkoskelainen taiteilija Päivi Riihinen . – Opastukset ovat alkaneet mukavasti ja herättäneet kiinnostusta. Vaikka emme olekaan kierroksia juuri mainostaneet, niin ihmiset ovat puhuneet toisilleen ja tuoneet tuttuja. Porukkaa on käynyt siinä määrin, että ei ole ainakaan yksikseen tarvinnut siellä seisoskella, kertoo Riihinen. Tarkkoja lukuja on vaikea arvioida, mutta Riihisen mukaan rakennuksessa vierailevien ihmisten määrä on vain lisääntynyt kesän edetessä. Tämä on vakuuttanut järjestäjät siitä, että opastukset jatkuvat myös kesän päätyttyä, eli alkuperäistä suunnitelmaa pidempään. Syksyyn sopivat aikataulut ovat vielä työn olla, mutta Riihinen uskaltaa luvata, että Pässinmäen taidekierrokset eivät jää tähän. ”Jämsänkosken helmessä” kiinnostaa komea kokonaisuus Itse rakennuksen lisäksi Pässinmäessä on ollut näytillä laaja taidekokoelma. Kauko Sorjosen Säätiö on järjestänyt taloon esittelyä varten veistoksia, maalauksia ja grafiikkaa. Nähtävissä on taideteoksia muun muassa Akseli Gallen-Kallelalta , Yrjö Saariselta , Fredrik Ahlstedtilta ja Jonas Heiskalta . Kierroksia vetänyt Riihinen on nauttinut suuresti saadessaan esitellä teoksia vieraille sekä keskustella heidän kanssaan. Puhe on kääntynyt usein taiteen lisäksi kotiseutuun ja sen historiaan, josta vieraat tietävät paljon. Vaikka erityisesti Gallen-Kallelan työt herättävät vieraissa keskustelua, Riihisen mukaan Pässinmäessä kiinnostaa eniten kokonaisuus. – Talo on herättänyt ihan yhtä paljon kiinnostusta kuin taideteoksetkin. Useat ihmiset ovat sanoneet tätä ”Jämsänkosken helmeksi” ja minäkin alan olla sitä mieltä. Taide käy täydellisesti tähän taloon, koska se ei ole mikään museo, vaan kodikas tila. Siitä tulee mukava kokonaisuus, mistä ihmiset ovat nauttineet, Riihinen kuvailee. Taidekierroksilla on luonnollisesti käynyt runsaasti paikallisia, mutta myös ulkopaikkakuntalaisia on kiinnostanut ennen yksityinen rakennus. Pässinmäessä on käynyt mökkiläisiä ja taiteen ystäviä ympäri Suomea, kuten Mäntästä ja Jyväskylästä. Myös Jämsänkoskella aikaisemmin asuneita on käynyt ihastelemassa erilaista näkökulmaa Jämsänkoskeen, kertoo Riihinen. – Täällä voi nähdä Jämsänkosken ihan eri suunnasta. Monet ovatkin sanoneet, että ei uskoisi täältä löytyvän tällaista paikkaa. Pässinmäessä järjestetään opastettuja kierroksia elokuun loppuun asti. Torstain kierros alkaa klo 18, kun taas lauantaina pidetään kolme kierrosta klo 11, 13 ja 15.