Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Kaupallinen yhteistyö

Helena Värelä lauloi ensin yhdeksän vuotta ortodoksisessa kuorossa, kunnes hän teki ratkaisuna: ”Kukaan ei ylipuhunut minua”

Ortodoksikodin tunnistaa ikoninurkkauksesta talon paraatipaikalla. Nurkkauksessa on pieni pöytä ja hylly. Niiden päällä on ikoneita, tuohuksia ja lampukoita. Tällainen nurkkaus löytyy myös Helena Värelän olohuoneesta Jämsän Alhojärvellä. Nurkkahyllyn päällä on kunniapaikalla Helenan nimikkopyhimyksen ikoni ja muita, pienempiä pyhäinkuvia. Itse hän pysähtyy aamulla ensimmäiseksi ikonien eteen ja sytyttää tuohuksen. – Samalla lähetän rukouksen liikkeelle läheisten puolesta. Ikoninurkkauksen äärellä hiljennytään ja tehdään ristinmerkki. Se on kodin pyhä paikka ja samalla ikkuna taivaallisiin. – Ajatus on, että taloon tultaessa ikoninurkkausta tervehditään ensimmäisenä. Vasta sitten tervehditään asukkaat. Musiikki johdatti liturgiaan Helenalla ei ole ortodoksisia sukujuuria. Hänen tiensä ortodoksiseen uskoon avautui luterilaisuudesta lähtien, etappi kerrallaan. Musiikilla on ollut tällä tiellä iso rooli. – Laulu on kuulunut aina elämääni. Jossain vaiheessa aloin käydä Valamon luostarissa pyhiinvaeltajien laululeireillä, hän kertoo. Ortodoksinen kuorolaulu alkoi puhutella. Hän sai selville, että Jämsässäkin toimii pieni ortodoksiyhteisö. – Kuulin, että sinne voi mennä laulamaan, vaikkei kuuluisi kirkkoonkaan. Yhdeksän vuotta Helena kävi liturgioissa laulamassa. Sen jälkeen hän teki ratkaisunsa. – Kukaan ei ylipuhunut minua. Minulle vain oli luontevaa kääntyä ortodoksiksi. Pappi suoritti mirhavoitelun Tuohon aikaan Helena oli jäänyt hiljakkoin leskeksi. Hän meni mukaan sururyhmään, joka kokoontui Valamossa. Häntä kosketti armollisuus ja yhteisöllisyys. Pian hän huomasi, että ortodoksille usko ja arkinen elämä ovat yhtä. Uutta kastetta ei luterilaisen tarvinnut uuteen seurakuntaan liittyessään ottaa. Mirhavoitelun suoritti pappi yhdessä kummin kanssa. – Ortodoksisuudessa korostetaan, että ihminen on tarkoitettu iloitsemaan ja nauttimaan elämästä. Syntipuhe ei nouse esiin samalla lailla kuin luterilaisuudessa. Mutta koska ympäristö on enimmäkseen luterilainen, Helena käy myös evankelisluterilaisissa jumalanpalveluksissa. – Ehtoolliselle en kuitenkaan mene, koska luterilaisilla ja ortodokseilla ei ole keskenään ehtoollisyhteyttä. Teologia pysyy samana Ortodoksinen jumalanpalvelus ei heilu maailman tuulien mukana. – On rauhoittavaa, kun kaikki ei muutu koko ajan. Naispappeudesta tai tasa-arvoisesta avioliitosta ei edes keskustella. Maailma menee menojaan ja kirkon teologia pysyy vakaana. – Minulle tärkeimmät asiat ortodoksisuudessa ovat armollisuus, yhteisöllisyys ja pysyvyys. Kun Helena oli liittynyt seurakuntaan, pääsiäispalvelus Tampereen ortodoksisessa kirkossa jäi mieleen. – Kuljimme ristisaatossa kirkon ympäri ventovieraiden kanssa laulaen. Se oli ihana kokemus. Uskossa oli nyt iloa ja valoa, jota hän ei luterilaisuudesta löytänyt. – Vielä pitkään pääsiäisen jälkeen liturgiassa sanotaan yhteen ääneen, että Kristus nousi kuolleista. Miksi nimipäivä on tärkeä? Helenan ratkaisua ei ole kukaan ääneen ihmetellyt. – Ehkä se johtuu siitä, ettei uskonasioista ole yleensä helppo puhua. Ortodoksin arkista elämää raamittaa kirkkovuoden kalenteri. Siihen on merkitty kirkolliset juhlapäivät, paastonajat, päiväkohtaiset raamatunjakeet ja nimipäivien viettäjät. Nimipäivä on jopa tärkeämpi kuin syntymäpäivä, koska lapsi saa nimen sen pyhimyksen mukaan, jonka vuotuista muistopäivää lähinnä hän on syntynyt. Toki synttäreitäkin juhlitaan. Kun seurakuntalainen täyttää pyöreitä, tulee pappi pitämään kotiin kiitospalveluksen. Armorikkaista vuosista iloitaan yhdessä. Pääsiäinen on juhlista suurin Ortodoksit puhuvat paljon kilvoituksesta, mikä tarkoittaa kristillisten arvojen ja opetuksien noudattamista. Ennen pääsiäistä on suuri paasto. Se on erityinen kilvoituksen aika. – Ketään ei komenneta paastoamaan, sillä se on henkilökohtainen ja vapaa valinta, muistuttaa Helena. Paasto ei tarkoitakaan välttämättä kieltäymyksiä, vaan henkistä harjoitusta eli mietiskelyä ja rukousta. Jämsän ortodoksit kuuluvat Tampereen seurakuntaan. Jämsässä ortodoksinen liturgia pidetään kerran kuukaudessa. – Käyn joskus myös Kolhossa ja Tampereella liturgiassa. Ortodoksisuuden myötä Helena on oppinut kääntymään Äiti-Marian puoleen. – Tuntuu, että Jumalan synnyttäjä ymmärtää meidän naisten elämän kysymyksiä.