Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Verotiedot Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

”Täältä lähtee vähän erilaisena kuin tänne tulee” – J+J Teatterin uutuus vie katsojan syvälle Talvisodan aikaiseen Jämsään

Yksi vaihtaa vaatteita, toinen kävelee ympäri lavaa puhuen hiljaisella äänellä, ja kolmas avaa ääntään. Neljäskin näyttelijä pelmahtaa pian paikalle. Pian on kolmanneksi viimeisen läpivedon aika. Ensi-ilta häämöttää viikon kuluttua, 18. tammikuuta. Marjut Manninen , Kaisa Rantala , Jouni Leppikorpi ja Jukka Lahtinen valmistautuvat parituntiseen Sota-aikaan. Aikamatka 80 vuoden takaisiin talvisodan hetkiin on vaatinut J+J Teatterin näyttelijöiltä paljon taustatyötä. Manninen kertoo lukeneensa omien isovanhempiensa sota-ajan kirjeenvaihtoa hakiessaan tuntumaan rooliinsa Anna Virtasena, sotamiehen äitinä. – Kirjeissä on tietenkin paljon henkilökohtaisia asioita. Niistä huokuu kova ikävä ja se, millainen sota on ollut. Sen julmuus ja raakuus. Manninen sanoo, että Risto Hakolan käsikirjoitus ja isovanhempien kokemukset kulkevat tietyllä tavalla aivan käsi kädessä. – Tämä on totta, hän toteaa viitaten Sota-aika-näytelmän tapahtumiin. Manninen ei ollut ennen tätä näytelmää kovinkaan syvällä sota-ajan tapahtumissa. Hän sanoo, että koko aikakausi on ollut hänelle kuin suuri, musta aukko. – On ollut pakko tutkia ja lukea. Käsitykseni on muuttunut paljon. Olen aina kunnioittanut sodassa olleita, mutta nyt kunnioitus on syventynyt entisestään. Sotamies Jooseppi Virtasen roolissa esiintyvä Jukka Lahtinen on tutkinut suomalaisten ja venäläisten sotahistoriaa. Näytelmästä löytyy myös paljon tuttuja elementtejä, joiden Lahtinen arvelee kiinnostavan jämsäläisyleisöä. – Nämä ovat omia lähihistorian tapahtumia. Juuri tuollaista oli isovanhempieni aika. Tämä näytelmä on tuonut sota-ajan lähemmäksi. On hienoa voida luoda katsojalle ymmärrystä siitä, millaista aika on ollut. Lahtinen odottaa mielenkiinnolla, millaisen vastaanoton he saavat katsojilta, jotka ovat eläneet talvisodan ajan. – Tässä ei käydä sotaa, mutta nähdään, miten sota vaikuttaa yhden perheen elämään. Näkökulma on erilainen kuin vuoden 1955 Tuntemattomassa Sotilaassa. Musiikki tuo tehoa tarinaan Sota-ajan eloa kotirintamalla Jämsässä rytmittää Matti Ekmanin sovittama musiikki. Näytelmässä kuullaankin lukuisia tuttuja – nuoremmalle ikäpolvelle ehkä tuntemattomampiakin – kappaleita, ja itse asiassa musiikkia suunniteltiin näytelmään jo siinä vaiheessa, kun käsikirjoitus oli vielä Hakolan päässä. Vasta toisessa J+J:n näytelmässä mukana oleva Lahtinen sanoo, että musiikki tuo hänelle kodikkaamman olon. – Olen tutummilla vesillä. Ensin minun piti tulla tosin vain taustanauhaksi, mutta sitten tulinkin rooliin. Lahtisen mukaan Sota-aika-näytelmän musiikin tehoa lisää se, miten se nivoutuu tarinaan ja täydentää sitä. Parhaillaan Lahtisen aikaa vie myös Jyväskylässä vuodenvaihteessa ensi-iltansa saanut La Bohéme -ooppera, jossa jämsäläinen on osana Jyväskylän oopperakuoroa. –  Ei ole ajanvieteongelmia, hän naurahtaa. Näyttelijät uskovat, että ajankohtainen ja yleissivistävä tarina Talvisodan ajoista antaa jokaiselle jotain. – Todennäköisesti tämä herättää ajatuksia ja liikuttaa, Lahtinen uskoo. – Täältä lähtee vähän erilaisena kuin tänne tulee, lisää Leppikorpi.