Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Eurovaalikone Podcast Kaupallinen yhteistyö

Anna-Liisa Juurisesta väliaikainen kaupunginjohtaja –  ”Olen erittäin sitoutunut Jämsän kehittämiseen”

Jämsän kaupunginhallitus valitsi maanantaina yksimielisesti väliaikaiseksi kaupunginjohtajaksi Anna-Liisa Juurisen (49). Juurisen pesti alkaa keskiviikkona 8. toukokuuta ja kestää uuden kaupunginjohtajan valintaan asti. Kaupunginjohtajan viransijaisena on 23. huhtikuuta lähtien toiminut hallintojohtaja Auli Korhonen . Anna-Liisa Juurinen on työskennellyt Jämsässä eri tehtävissä 20 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän toimii kehittämisyhtiö Jämsekin kehityspäällikkönä. Juurinen on aiemmin toiminut muun muassa Jämsän kaupungin hallintojohtajana, sekä vastannut kansallisten aluekeskusohjelman sekä koheesio- ja kilpailukykyohjelman koordinoinneista Jämsän seudulla. Juurinen on vetänyt muun muassa Jämsän kaupungin toimistopalvelut -hanketta sekä ollut järjestämässä korkeakoulutasoista koulutusta Jämsään. Viime syksynä hänet valittiin Pro Ysitie -yhdistyksen toiminnanjohtajaksi. Koulutukseltaan Juurinen on valtiotieteiden maisteri ja ammatillisen opettajankoulutuksen suorittanut opettaja. Hän asuu Kaipolassa. Perheeseen kuuluvat puoliso ja kolme lasta. Hyppy liikkuvaan junaan Juurinen kuvailee hyppäävänsä liikkuvaan junaan. Suostumuksen antamista ei tarvinnut kauan miettiä. – Olen niin sitoutunut Jämsän kaupungin kehittämiseen, ja uskon kykyihini, joten motivaationi on vahva. Väliaikainen kaupunginjohtajuus on erittäin kiinnostava ja mielenkiintoinen pesti. Saappaat ovat isot, ja tehtävä on vaativa, mutta edellytykset onnistumiseen ovat erittäin hyvät, Juurinen kuvailee. Vaikka juna liikkuukin, Juurisella on selvä käsitys siitä, mihin ja miten hän hyppää. – Olen työskennellyt Jämsässä eri tehtävissä jo 20 vuoden ajan, joten minulla on jo valmiita verkostoja, osittain samoja kuin kaupunginjohtajalla on ollut. Olen lisäksi aktiivisesti seurannut kaupungin asioita. ”Ratkaisen asian myöhemmin” Jämsän uuden vakituisen kaupunginjohtajan rekrytointi aloitetaan välittömästi. Sitä, aikooko hän hakea Jämsän uudeksi kaupunginjohtajaksi, Juurinen ei vielä kommentoi. – Ratkaisen asian sitten, kun virallinen haku avataan. Hakeminen on mahdollista, mutta ratkaisen asian myöhemmin. Jämsek Oy:n kehittämispäällikön toimen kohtalo on tällä hetkellä selviteltävänä. – En kykene hoitamaan kahta virkaa. Kehittämispäällikön viran hoitamisen toteutusmallia pohditaan. Pro Ysitie -yhdistyksen toiminnanjohtajana joka tapauksessa jatkan, Juurinen kertoo. ”Kukaan ei tee ihmeitä lyhyessä ajassa” Väliaikaisen kaupunginjohtajan pestin pituus on rekrytoinnin kestosta kiinni. – Kukaanhan ei tee ihmeitä lyhyessä ajassa. Yksi asia, jota lähden heti ajamaan, on keskustelukulttuurin parantaminen. Haluan käydä asioista enemmän dialogia. Pidän siitä, että asioista keskustellaan myös ennakkoon. On monia asioita, joiden suhteen juna kulkee normaalisti omilla raiteillaan, Juurinen toteaa. – Akuutein raiteitaan vielä hakeva asia on mielestäni elinvoimatoimialan valmistelu, jota varten kaupunginhallitus perusti maanantaina työryhmän, Juurinen kommentoi. Hän kehuu sekä henkilöstön että johtoryhmän osaamista. – Uskon, että saan heiltä ehdottoman tuen virkani hoitamiseen. Se, että väliaikainen kaupunginjohtaja voi aloittaa virassaan heti, on Jämsän kaupungin kannalta tärkeää. EDIT 7.5. klo 12.22: Päivitetty juttua kauttaaltaan, lisätty Juurisen kommentteja.