Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Koronavirus Puheenvuoro Jämsäläiset Himos Näköislehti Podcast Live Kaupallinen yhteistyö

Luonnon helmaan – Ulosmeno kannattaa ihan terveyden tähden

Jotkut kirjat jäävät mieleen paremmin kuin toiset. Sellainen oli Mehiläisten historia , jonka luin pari vuotta sitten. Norjalainen Maja Lunde on sen kirjoittanut, ja romaanin teemat ovat maailmanloppua enteileviä. Pölyttäjät ovat kadonneet maailmasta, ja samalla on globaali ruokahuolto vaarassa. Tänä keväänä olenkin katsellut mehiläisiä ja kimalaisia rakkauden silmin. Jos pörisijä livahtaa sisälle, saattelen sen hellästi takaisin ulos. Ilolla olen seurannut myös Pelasta pörriäinen -kampanjaa. Meidänkin puutarhassamme on nyt kaksi hyönteishotellia ja voikukat saavat rehottaa. Haaveena olisi lisäksi kaupunkimehiläisten pesä. Ei kai se kiellettyä olisi – onhan mehiläispesiä viety jopa kerrostalojen katoille? Luonto on noussut tänä keväänä kaikin puolin kunniaan. Mihin sitä menisikään pakoon pahaa maailmaa, jos ei olisi lähimetsiä ja -rantoja? Sääliksi käy laitoksissa asuvia lähimmäisiä, joilta ulkoilumahdollisuus puuttuu. Palvelutalon pihalla saattaa olla pihakeinu ja jopa kukkaistutus, mutta tarvitaan apukäsiä viemään vanhukset ja vammautuneet ulos virkistymään. Ulosmeno kannattaa ihan terveyden tähden. Neljännestunti luonnon helmassa laskee verenpainetta ja olotila tasaantuu kaikin puolin. Luonto on ilmaista eliksiiriä, jossa ei ole yliannostuksen vaaraa. Kevätkesä onkin oivallinen aika ryhtyä ahmimaan luontoa kaikin aistein. Kulunut viikko on suorastaan hullaannuttanut luontoäidin loistoonsa, kun kylmän kevään jälkeen kesä ryöpsähti hetkessä täyteen kukkaan. Tuomet, voikukat, omenapuut ja kielot antavat silmän iloa ja tuoksunautintoa. Linnunlaulu hivelee korvia ja syötävääkin löytyy. Juuri nyt ovat nokkoset ja kuusenkerkät parhaimmillaan. Juhannukselta kypsyvät metsämansikat, sitten mustikat, vaapukat ja puolukat. Useimmat suomalaiset tuntevat vielä polut metsiin, soille ja rannoille. Jos ryhtyisin luettelemaan kaikki luontomahdollisuudet vesijuoksusta lintujen bongaukseen ja puiden halaamiseen, koko tämä lehti ei siihen riittäisi. Kirjoittaja on jämsäläinen vapaa toimittaja